Franciscus vedonnee köyhien puolesta joulupuheessaan
Paavi Franciscuksen odotetaan ottavan perinteisessä joulupuheessa kantaa muun muassa köyhyyteen ja kristittyihin kohdistuvaan väkivaltaan. Ensimmäistä jouluaan paavina oleva Franciscus antaa urbi et orbi -siunauksensa eli tervehdyksen Roomalle ja koko maailmalle kello 13 Suomen aikaa Vatikaanin Pietarin kirkon parvekkeella.
Paavi Franciscuksen ensimmäiseen jouluaaton messuun Pietarinkirkkoon ahtautui eilen jopa 10 000 ihmistä. Italiaksi puhunut paavi rohkaisi messussaan ihmisiä luopumaan ylpeydestä ja itsekkyydestä ja avaamaan sydämensä lähimmäisilleen.
77-vuotias argentiinalaissyntyinen Franciscus valittiin maailman katolilaisten johtajaksi maaliskuussa sen jälkeen, kun hänen edeltäjänsä paavi Benedictus yllättäen erosi tehtävästä. Franciscus on luvannut tehtävässään uudistaa katolista kirkkoa.
Pyhiinvaeltajia ympäri maailman oli saapunut kuulemaan joulumessua. Monet kuulijoista olivat sitä mieltä, että paavi Franciscus on tehnyt hyvää katoliselle kirkolle.
– Hän on tuonut kirkon uudelle aikakaudelle. Kirkko keskittyy nyt enemmän köyhiin ja pyrkii pitämään huolta kaikista maailman ihmisistä, sanoi argentiinalainen Dolores Di Benedetto.
TS-STT