Uutiset

Kysely: Mao Tsetungin saavutukset virheitä merkittävämpiä

Valtaosa kiinalaisista on paikallisen sanomalehden kyselyn mukaan sitä mieltä, että Mao Tsetungin saavutukset painavat enemmän kuin hänen virheensä. Lähellä kommunistista puoluetta olevan Global Times -sanomalehden kyselyssä yli 85 prosenttia vastaajista ajatteli näin.

Kiinan entisen johtajan syntymästä tulee huomenna kuluneeksi 120 vuotta. Hänen aikakautensa herättää Kiinassakin ristiriitaisia tunteita.

Valtaosa kyselyyn vastanneista piti Maon suurimpana saavutuksena itsenäisen kansantasavallan perustamista vallankumouksen kautta. Toisaalta Mao yhdistetään kulttuurivallankumouksen ja suuri harppaus -ohjelman kauheuksiin ja kymmenien miljoonien ihmisten nälkäkuolemiin.

Myös kommunistinen puolue on myöntänyt ensimmäisen puheenjohtajansa tehneen virheitä. Puolue kuitenkin sensuroi edelleen tietoja Maon kaudesta.

Sanomalehden mukaan nuoremmat ja koulutetummat kiinalaiset arvostelevat Maoa herkemmin kuin vanhemmat tai vähemmän koulutetut kiinalaiset.

Sanomalehden pääasiassa verkossa toteutetun kyselyyn vastasi runsaat 1 000 kiinalaista. Mao Tsetung kuoli vuonna 1976 oltuaan vallassa 27 vuotta.

Haluatko käyttää

Osallistuaksesi keskusteluihin ole hyvä ja kirjaudu TS-tunnuksillasi

Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita uusi viesti

Huomio! Turun Sanomien keskustelupalstan säännöt ovat uudistuneet. Tavoitteena on parantaa moderointia siten, että kommentit ehditään käsitellä nykyistä nopeammin. Uudistus ei vaikuta lehden mielipidesivun toimintaan. Tutustu uusiin käytäntöihin täällä.

Otsikko
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun. Tehdään yhdessä Turun Sanomien keskustelupalstasta paikka, jossa on mukava keskustella asiallisesti kiinnostavista aiheista.

Keskusteltavaksi avattavaista jutuista päättää Turun Sanomien toimitus. Kaikista jutuista ei voi keskustella. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea tai poistaa aiemmin avoinna olleen keskusteluketjun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme vahvasti oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Toisen ihmisen nimellä tai valheellisesti jonkun tahon edustajana esiintyminen on kiellettyä.

Kaikki viestit tarkastetaan ennen julkaisua. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja moderoidaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22 muun työn ohessa. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Verkkokeskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Viestien julkaisusta päättää toimitus oman harkintansa mukaan. Emme ehdi vastamaan yksittäisten kommenttien julkaisua tai julkaisematta jättämistä koskeviin tiedusteluihin.

Jos kommenttiketjuun on mielestäsi lipsahtanut sääntöjen vastainen tai muutoin epäasiallinen viesti, ilmoita asiattomasta viestistä keskustelussa. Toimitus päättää, onko ilmoitus aiheellinen.

Jos jutussa on virhe, kerro siitä suoraan toimitukselle, älä keskusteluketjussa. Saamme tiedon näin nopeammin ja voimme korjata virheen. Virheistä voit kertoa sähköpostitse osoitteeseen ts.verkkotoimitus@ts.fi.

Toimitus voi käyttää keskustelupalstalle tulleita viestejä esimerkiksi aihetta käsittelevän jatkojutun julkaisun yhteydessä.

Päivän aikana avautuneet keskustelut sulkeutuvat oletuksena klo 23. Toimitus voi avata paljon kommentteja keränneitä juttuja uudelleen keskusteltavaksi seuraavana päivänä.

Julkaistavaksi valittavien viestien on noudatettava seuraavia sääntöjä:

  • Lue juttu ja kommentoi vain sen aihetta. Älä yritä vaihtaa aihetta.
  • Älä kommentoi itse keskustelua tai toisten kommentteja. Muiden keskustelijoiden kirjoitustyyliä tai henkilöä käsitteleviä viestejä ei hyväksytä.
  • Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia, väkivaltaan tai muuhun laittomaan toimintaan yllyttäviä tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista.
  • Muista hyvät tavat, älä huuda, kiroile tai käytä epäkohteliaita nimityksiä. Älä ilakoi toisten vastoinkäymisillä tai pilkkaa ketään. Suhtaudu muihin keskustelijoihin kunnioittavasti. Ole kriittinen asiallisesti.
  • Varmista, että esittämäsi tiedot pitävät paikkansa. Älä jaa epämääräisiä huhuja tai perustelematonta mutuilua.
  • Viestisi kuuluu viedä keskustelua eteenpäin: Älä toista samaa asiaa, jonka joku muu on jo todennut. Älä jankuta tai kirjoita perustelemattomia negatiivisia heittoja.
  • Kirjoita napakasti, todella pitkä viesti saattaa jäädä julkaisematta.
  • Voit liittää kommenttiisi teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.​

Aiemmat viestit (3)

Vanhimmat ensin
Vastaa
peejiiäm
Saavutukset?
Maon saavutuksista tulee mieleeni vain pitkänmatkan uinnin maailmanennätys! Matkaa ja aikaa en kylläkään muista...
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä
Ilmoitus näkyy vain keskusteluiden moderaattoreille, eikä sitä tulla julkaisemaan.

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vastaa
hehe
juupajuu
1000 ihmisen mielipide miljardin asukkaan maassa, joo varmaan yhtä luotettava kuin 1000 ihmisen vaaligallup Suomessa, useimmiten menee ihan metsään kun pitää vallitsevaa hallitusvaltaa puolustaa...

Nonsense
Mao
Mao murhautti kymmeniä miljoonia kiinalaisia jo pelkästään "suuren harppauksen" aikana. Väitän, että yhdenkin kiinalaisen elämä painaa vaa'assa enemmän, kuin tämän hullun despootin aikaansaannokset! Kommunistit Kiinan hallinnossa ovat tietysti eri mieltä. Hehän ajelivat panssarivaunuilla opiskelijoiden ylitse 1989.