Rautatiet & rautatieliikenne

Turku–Uusikaupunki junaradan parannukseen liittyvät tutkimukset laajenevat useaan kuntaan – hankkeen tavoitteena parantaa radan turvallisuutta

TIMO JAKONEN
Turun Pahaniemen vartioimaton tasoristeys kuvattuna viime kesänä.
Turun Pahaniemen vartioimaton tasoristeys kuvattuna viime kesänä.

Turun ja Uudenkaupungin sekä Raision ja Naantalin välisten rataosuuksien perusparannushankkeen pohjatutkimukset laajenevat lähes koko hankealueella syys- ja lokakuun aikana.

– Aloitamme pian pohjatutkimukset Maskun, Nousiaisten ja Uudenkaupungin alueilla sekä Raision ja Naantalin välillä. Vastaavat tutkimukset Mynämäessä ja Vehmaalla valmistuvat pian, sanoo tiedotteessa projektipäällikkö Erkki Mäkelä Väylävirastosta.

Alueella liikkuva voi nähdä pohjatutkimuksiin liittyviä mittauspisteitä merkittynä maastoon. Tutkimukset jatkuvat maastossa alkuvuoteen 2023.

Turun ja Uudenkaupungin välille suunnitellaan rautatien ja tasoristeyksien perusparannuksia. Ratasuunnitelman laatimisen aloittamisesta on tehty 20. huhtikuuta 2022 ratalain mukainen kuulutus.

Yksiraiteinen, 65 kilometriä pitkä tavaraliikenteen rataosa Turun ja Uudenkaupungin välillä kulkee Turun, Raision, Maskun, Nousiaisen, Mynämäen, Vehmaan ja Uudenkaupungin alueella. Raision ja Naantalin väliselle rataosuudelle suunnitellaan tasoristeyksien ja perusparannuksen lisäksi myös radan sähköistämistä.

Jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Väyläviraston mukaan hankkeen tavoitteena on parantaa rataverkon ja tienkäyttäjien turvallisuutta.

Turun ja Uudenkaupungin välisen junaradan turvallisuus on puhututtanut jo pidemmän aikaa. Viimeksi viime viikon perjantaina henkilöauto jäi junan alle Nousiaisissa vartioimattomassa tasoristeyksessä.

Lue myös:

Turku–Uusikaupunki junaradalla on lähes 90 vaaratilanteita aiheuttavaa risteyskohtaa

Haluatko käyttää

Osallistuaksesi keskusteluihin ole hyvä ja kirjaudu TS-tunnuksillasi

Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Aloita keskustelu tästä jutusta
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.