Hoitajat

Hoitajajärjestöt jatkavat joukkoirtisanoutumisen valmistelua – julistivat kunta-alalle heti alkavan tilapäisen siirron kiellon

RIITTA SALMI

Hoitajajärjestöt Tehy ja Super päättivät toimeenpanna erikoissairaanhoitoon kohdistuvan joukkoirtisanoutumisen myöhemmin ilmoitettavana ajankohtana myöhemmin ilmoitettavissa kohteissa.

Lisäksi hoitajajärjestöt julistivat koko kunta-alalle heti alkavan tilapäisen siirron kiellon. Kiellon aikana hoitajia ei saa siirtää omasta työtehtävästään tai omasta työskentelypaikastaan toiseen työtehtävään tai toiseen työskentelypaikkaan.

Hoitajajärjestöt kertovat jatkavansa joukkoirtisanoutumisen valmistelua.

– Nyt viimeistään pitäisi ymmärtää, että ei tämä ratkea pakottamalla hoitajia töihin tai murtamalla lakkoja. Siitä tosiasiasta ei pääse mihinkään, että ennemmin tai myöhemmin hoitajia on kuunneltava ja heidän vaatimuksiinsa taivuttava. He äänestävät muuten kaikki jaloillaan, sanoo Tehyn puheenjohtaja Millariikka Rytkönen tiedotteessa.

Super ja Tehy järjestävät mielenilmauksen perjantaina Helsingin kansalaistorilla. Ohjelmassa on muun muassa mielenilmauskulkue eduskuntatalolle. Paikalle on kutsuttu kansanedustajia ja ministereitä vastaamaan kysymyksiin.

Haluatko käyttää

Osallistuaksesi keskusteluihin ole hyvä ja kirjaudu TS-tunnuksillasi

Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita uusi viesti
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Aiemmat viestit (4)

Vanhimmat ensin
Vastaa
Ustar
Hoitajien arvostuksesta
Tehohoitajat - sankareista orjiksi
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vastaa
AKurkinen
👎🏻👎🏻👎🏻
Vasemmistolaiset lakkoagitaattorit alkoivat hääräämään julkisen puolen työpaikoilla saman tien ,kun Marinin sosialistihallitus tuli Suomeen !👎🏻👎🏻 Nyt on jo saatu Suomen talous täysin kestämättömälle pohjalle, luomalla järjettömällä velalla täysin harhakuvaa hyvinvointivaltiosta. Tähän ei ole varaa ! Demarit ovat ostaneet suosiotaan jättimäisillä valtion veloilla ja siirtävät kaikki ikävät päätökset, eli menojen leikkaukset seuraaville hallituksille !👎🏻
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Humanisti
Vast: 👎🏻👎🏻👎🏻
Nyt Kuntatyönantajat voisivat tehdä opintomatkan Kiinaan, siellähän tiettävästi osataan tämä työnteko pakottamalla. Sieltä saataisiin myös oppi uudelleenkoulutukseen; opetettaisiin, että naiset eivät tarvitse enemmän palkkaa, voi sitä elää halvemmallakin.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Muumimamma
Vast: 👎🏻👎🏻👎🏻
Porvaripopulisteille tiedoksi.Seuraava hallitus,oli siellä mitkä puolueet tahansa,tulee ottamaan velkaa ENEMMÄN kuin Marinin hallitus.Energiakriisi,Sote,palkkaharmonisaatio,puolustus menot,eurovaluutan lasku,pakolaiskriisi,taantuma,jopa lama,korkojen nousu.Miten se hoidetaan ilman velkaa?Säästämine ja leikkaaminen/sopeuttaminen LISÄÄ taantumaa ja lisää pitää ottaa velkaa.On siis Suomen etu,että sitä velkaa EDES saadaan vielä.Vai haluaako AKurkinen ja muut populistit palata kolmekymmen vuotta taaksepäin,jolloin velkaa ei saatu ja oli syvä lama.Siitä kärsitään vieläkin.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.