Uutiset

Britannia aikoo kiristää maahanmuuttajien sosiaaliturvaa

Britannian pääministeri David Cameron puhui sekä EU:n taloustilanteesta että turvallisuuspolitiikasta perjantaina Brysselissä. Kuva Lehtikuva/Alain Jocard

Britannian suunnitelma rajoittaa maahanmuuttajien sosiaalitukia on herättänyt arvostelua manner-Euroopan puolella. Britanniassa pelätään bulgarialaisten ja romanialaisten muuttovirtaa, kun he voivat vuoden alusta lähtien työskennellä ja asua vapaasti maassa.

Pääministeri David Cameronin mukaan kaikista EU-maista tulevat maahanmuuttajat voivat vastedes anoa työnhakijan avustusta kolme kuukautta Britanniaan tulonsa jälkeen. Avustusta saa vain puoli vuotta, jollei hakija pysty osoittamaan, että hänellä on todellisia mahdollisuuksia työpaikan löytämiseen.

– Haluan lähettää selkeän viestin, että vaikka Britannia on liiketoiminnalle hyvin avoin, emme toivota tervetulleiksi ihmisiä, jotka eivät halua osaltaan edistää taloutta ja maksaa veroja, Cameron totesi.

Tarkoituksena on, että myös kerjuuta harjoittavat ja kodittomat maahanmuuttajat voidaan palauttaa kotimaihin ja antaa heille vuoden pituinen saapumiskielto Britanniaan.

Konservatiivipuolueen Cameron on myös muistuttanut, kuinka työväenpuolue salli vuonna 2004 EU:hun liittyneiden valtioiden kansalaisille vapaan pääsyn Britannian työmarkkinoille. Eräiden arvioiden mukaan muun muassa noin miljoona puolalaista on muuttanut Britanniaan tämän jälkeen.

Cameronin toimien on uskottu olevan osa vaalitaktikointia, sillä maahanmuuttovastainen oikeistolainen UKIP-puolue voi aiheuttaa harmia konservatiivipuolueelle sekä toukokuun EU-vaaleissa että vuoden 2015 parlamenttivaaleissa.

Työllisyys- ja sosiaaliasioista vastaava EU-komissaari Laszlo Andor on kuvaillut Cameronin suunnitelmia ”valitettavaksi ylireagoinniksi”. Andorin mukaan Britannia saatetaan tulevaisuudessa nähdä EU:n ”ilkeänä maana”.

Tshekin, Unkarin, Puolan ja Slovakian ulkoministerit ovat puolestaan painottaneet vapaan liikkuvuuden olevan EU:n yhdentymisen kulmakivi.

TS–STT

Haluatko käyttää

Osallistuaksesi keskusteluihin ole hyvä ja kirjaudu TS-tunnuksillasi

Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita uusi viesti

Huomio! Turun Sanomien keskustelupalstan säännöt ovat uudistuneet. Tavoitteena on parantaa moderointia siten, että kommentit ehditään käsitellä nykyistä nopeammin. Uudistus ei vaikuta lehden mielipidesivun toimintaan. Tutustu uusiin käytäntöihin täällä.

Otsikko
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun. Tehdään yhdessä Turun Sanomien keskustelupalstasta paikka, jossa on mukava keskustella asiallisesti kiinnostavista aiheista.

Keskusteltavaksi avattavaista jutuista päättää Turun Sanomien toimitus. Kaikista jutuista ei voi keskustella. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea tai poistaa aiemmin avoinna olleen keskusteluketjun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme vahvasti oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Toisen ihmisen nimellä tai valheellisesti jonkun tahon edustajana esiintyminen on kiellettyä.

Kaikki viestit tarkastetaan ennen julkaisua. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja moderoidaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22 muun työn ohessa. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Verkkokeskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Viestien julkaisusta päättää toimitus oman harkintansa mukaan. Emme ehdi vastamaan yksittäisten kommenttien julkaisua tai julkaisematta jättämistä koskeviin tiedusteluihin.

Jos kommenttiketjuun on mielestäsi lipsahtanut sääntöjen vastainen tai muutoin epäasiallinen viesti, ilmoita asiattomasta viestistä keskustelussa. Toimitus päättää, onko ilmoitus aiheellinen.

Jos jutussa on virhe, kerro siitä suoraan toimitukselle, älä keskusteluketjussa. Saamme tiedon näin nopeammin ja voimme korjata virheen. Virheistä voit kertoa sähköpostitse osoitteeseen ts.verkkotoimitus@ts.fi.

Toimitus voi käyttää keskustelupalstalle tulleita viestejä esimerkiksi aihetta käsittelevän jatkojutun julkaisun yhteydessä.

Päivän aikana avautuneet keskustelut sulkeutuvat oletuksena klo 23. Toimitus voi avata paljon kommentteja keränneitä juttuja uudelleen keskusteltavaksi seuraavana päivänä.

Julkaistavaksi valittavien viestien on noudatettava seuraavia sääntöjä:

  • Lue juttu ja kommentoi vain sen aihetta. Älä yritä vaihtaa aihetta.
  • Älä kommentoi itse keskustelua tai toisten kommentteja. Muiden keskustelijoiden kirjoitustyyliä tai henkilöä käsitteleviä viestejä ei hyväksytä.
  • Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia, väkivaltaan tai muuhun laittomaan toimintaan yllyttäviä tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista.
  • Muista hyvät tavat, älä huuda, kiroile tai käytä epäkohteliaita nimityksiä. Älä ilakoi toisten vastoinkäymisillä tai pilkkaa ketään. Suhtaudu muihin keskustelijoihin kunnioittavasti. Ole kriittinen asiallisesti.
  • Varmista, että esittämäsi tiedot pitävät paikkansa. Älä jaa epämääräisiä huhuja tai perustelematonta mutuilua.
  • Viestisi kuuluu viedä keskustelua eteenpäin: Älä toista samaa asiaa, jonka joku muu on jo todennut. Älä jankuta tai kirjoita perustelemattomia negatiivisia heittoja.
  • Kirjoita napakasti, todella pitkä viesti saattaa jäädä julkaisematta.
  • Voit liittää kommenttiisi teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.​

Aiemmat viestit (15)

Vanhimmat ensin
Vastaa
Kyllä meille mahtuu
Ja mitä tekee Suomi
Ulkoasiainministeriö piristi kaikkia Kehitys-lehden tilaajia kalenterilla, johon oli muistin virkistykseksi ujutettu pari tilastoa. Selvisi, jotta viime vuonna kehitysyhteistyötä tuettiin 1026 miljoonalla eurolla. 10 vuotta sitten tukipotti oli noin 600 miljoonaa vähemmän. Jotta mitä enemmän itse velkaannutaan, sen enemmän köyhiä maita tuetaan. Voisi tässäkin asiassa ruveta käyttämään harkintaa, eikö?
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin

Huomio! Turun Sanomien keskustelupalstan säännöt ovat uudistuneet. Tavoitteena on parantaa moderointia siten, että kommentit ehditään käsitellä nykyistä nopeammin. Uudistus ei vaikuta lehden mielipidesivun toimintaan. Tutustu uusiin käytäntöihin täällä.

Otsikko
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun. Tehdään yhdessä Turun Sanomien keskustelupalstasta paikka, jossa on mukava keskustella asiallisesti kiinnostavista aiheista.

Keskusteltavaksi avattavaista jutuista päättää Turun Sanomien toimitus. Kaikista jutuista ei voi keskustella. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea tai poistaa aiemmin avoinna olleen keskusteluketjun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme vahvasti oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Toisen ihmisen nimellä tai valheellisesti jonkun tahon edustajana esiintyminen on kiellettyä.

Kaikki viestit tarkastetaan ennen julkaisua. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja moderoidaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22 muun työn ohessa. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Verkkokeskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Viestien julkaisusta päättää toimitus oman harkintansa mukaan. Emme ehdi vastamaan yksittäisten kommenttien julkaisua tai julkaisematta jättämistä koskeviin tiedusteluihin.

Jos kommenttiketjuun on mielestäsi lipsahtanut sääntöjen vastainen tai muutoin epäasiallinen viesti, ilmoita asiattomasta viestistä keskustelussa. Toimitus päättää, onko ilmoitus aiheellinen.

Jos jutussa on virhe, kerro siitä suoraan toimitukselle, älä keskusteluketjussa. Saamme tiedon näin nopeammin ja voimme korjata virheen. Virheistä voit kertoa sähköpostitse osoitteeseen ts.verkkotoimitus@ts.fi.

Toimitus voi käyttää keskustelupalstalle tulleita viestejä esimerkiksi aihetta käsittelevän jatkojutun julkaisun yhteydessä.

Päivän aikana avautuneet keskustelut sulkeutuvat oletuksena klo 23. Toimitus voi avata paljon kommentteja keränneitä juttuja uudelleen keskusteltavaksi seuraavana päivänä.

Julkaistavaksi valittavien viestien on noudatettava seuraavia sääntöjä:

  • Lue juttu ja kommentoi vain sen aihetta. Älä yritä vaihtaa aihetta.
  • Älä kommentoi itse keskustelua tai toisten kommentteja. Muiden keskustelijoiden kirjoitustyyliä tai henkilöä käsitteleviä viestejä ei hyväksytä.
  • Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia, väkivaltaan tai muuhun laittomaan toimintaan yllyttäviä tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista.
  • Muista hyvät tavat, älä huuda, kiroile tai käytä epäkohteliaita nimityksiä. Älä ilakoi toisten vastoinkäymisillä tai pilkkaa ketään. Suhtaudu muihin keskustelijoihin kunnioittavasti. Ole kriittinen asiallisesti.
  • Varmista, että esittämäsi tiedot pitävät paikkansa. Älä jaa epämääräisiä huhuja tai perustelematonta mutuilua.
  • Viestisi kuuluu viedä keskustelua eteenpäin: Älä toista samaa asiaa, jonka joku muu on jo todennut. Älä jankuta tai kirjoita perustelemattomia negatiivisia heittoja.
  • Kirjoita napakasti, todella pitkä viesti saattaa jäädä julkaisematta.
  • Voit liittää kommenttiisi teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.​
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä
Ilmoitus näkyy vain keskusteluiden moderaattoreille, eikä sitä tulla julkaisemaan.

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Sinne sun tänne
Vast: Ja mitä tekee Suomi
Kyllä kuitenkin mielummin tuetaan sinne, missä avun tarvetta on, eikä oteta holhokkeja tänne, missä ongelmat vain mutkistuvat.
Mutta tosiaan, olisipa tämä sijoitus tästä toisesta vaihtoehdosta pois.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä
Ilmoitus näkyy vain keskusteluiden moderaattoreille, eikä sitä tulla julkaisemaan.

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vastaa
Matkailu avartaa
Jotain on ihan pakko tehdä
Jopa Brittien omat sossupummit elää lokoisasti Espanjan puolella. Niin on jyrkät erot tuloissa ja elinkustannuksissa Schengen-maiden alueella.

Suomella on oma vankka historiansa tilittää työvoimatukia virolaisille, jotka käyvät lahden tällä puolella vain kaavakkeen täyttämässä.
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin

Huomio! Turun Sanomien keskustelupalstan säännöt ovat uudistuneet. Tavoitteena on parantaa moderointia siten, että kommentit ehditään käsitellä nykyistä nopeammin. Uudistus ei vaikuta lehden mielipidesivun toimintaan. Tutustu uusiin käytäntöihin täällä.

Otsikko
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun. Tehdään yhdessä Turun Sanomien keskustelupalstasta paikka, jossa on mukava keskustella asiallisesti kiinnostavista aiheista.

Keskusteltavaksi avattavaista jutuista päättää Turun Sanomien toimitus. Kaikista jutuista ei voi keskustella. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea tai poistaa aiemmin avoinna olleen keskusteluketjun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme vahvasti oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Toisen ihmisen nimellä tai valheellisesti jonkun tahon edustajana esiintyminen on kiellettyä.

Kaikki viestit tarkastetaan ennen julkaisua. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja moderoidaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22 muun työn ohessa. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Verkkokeskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Viestien julkaisusta päättää toimitus oman harkintansa mukaan. Emme ehdi vastamaan yksittäisten kommenttien julkaisua tai julkaisematta jättämistä koskeviin tiedusteluihin.

Jos kommenttiketjuun on mielestäsi lipsahtanut sääntöjen vastainen tai muutoin epäasiallinen viesti, ilmoita asiattomasta viestistä keskustelussa. Toimitus päättää, onko ilmoitus aiheellinen.

Jos jutussa on virhe, kerro siitä suoraan toimitukselle, älä keskusteluketjussa. Saamme tiedon näin nopeammin ja voimme korjata virheen. Virheistä voit kertoa sähköpostitse osoitteeseen ts.verkkotoimitus@ts.fi.

Toimitus voi käyttää keskustelupalstalle tulleita viestejä esimerkiksi aihetta käsittelevän jatkojutun julkaisun yhteydessä.

Päivän aikana avautuneet keskustelut sulkeutuvat oletuksena klo 23. Toimitus voi avata paljon kommentteja keränneitä juttuja uudelleen keskusteltavaksi seuraavana päivänä.

Julkaistavaksi valittavien viestien on noudatettava seuraavia sääntöjä:

  • Lue juttu ja kommentoi vain sen aihetta. Älä yritä vaihtaa aihetta.
  • Älä kommentoi itse keskustelua tai toisten kommentteja. Muiden keskustelijoiden kirjoitustyyliä tai henkilöä käsitteleviä viestejä ei hyväksytä.
  • Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia, väkivaltaan tai muuhun laittomaan toimintaan yllyttäviä tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista.
  • Muista hyvät tavat, älä huuda, kiroile tai käytä epäkohteliaita nimityksiä. Älä ilakoi toisten vastoinkäymisillä tai pilkkaa ketään. Suhtaudu muihin keskustelijoihin kunnioittavasti. Ole kriittinen asiallisesti.
  • Varmista, että esittämäsi tiedot pitävät paikkansa. Älä jaa epämääräisiä huhuja tai perustelematonta mutuilua.
  • Viestisi kuuluu viedä keskustelua eteenpäin: Älä toista samaa asiaa, jonka joku muu on jo todennut. Älä jankuta tai kirjoita perustelemattomia negatiivisia heittoja.
  • Kirjoita napakasti, todella pitkä viesti saattaa jäädä julkaisematta.
  • Voit liittää kommenttiisi teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.​
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä
Ilmoitus näkyy vain keskusteluiden moderaattoreille, eikä sitä tulla julkaisemaan.

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vastaa
trollshofdan
välttämätöntä
Kun taloudella menee hyvin, voi kiillottaa PR-kuvaa sallimalla vapaampaa maahanmuuttopolitiikkaa. Lama-aikana ei ole varaa luksukseen, joten täysin järkevää ja oman maan kansalaisia kohtaan eettistä pyrkiä hallitsemaan mamuilua. Hyvä osoitus muulle Euroopalle, että asiat eivät tapahdu välttämättömyyksinä, vaan että niihin voi vaikuttaa järkevällä politiikalla.

Pennissä on miljoonan alku
Matto lähtee altamme
Tulo- ja elinkustannuserot Euroopan alueella on fakta joka pitää ottaa vakavasti. Pohjoismaiden harmaa talous selittyy pitkälti sillä, että täältä viedään valuuttaa ulos kolmansiin maihin joissa setelillä on kymmenkertainen arvo.