Kuljettaja loukkaantui lievästi ulosajossa moottoritiellä
Turun ja Helsingin välisellä moottoritiellä tapahtui Kaarinan kohdalla henkilöauton ulosajo maanantain alkuillasta.
Liikenne ohjattiin onnettomuuspaikan ohi yhtä kaistaa pitkin.
Päivystävä palomestari Eemu Hyvönen kertoo, että onnettomuusautossa ei ollut kuljettajan lisäksi muita.
– Hän loukkaantui hyvin lievästi, mutta hänet toimitettiin varmuuden vuoksi jatkohoitoon tarkastukseen, palomestari kertoo.
Onnettomuudesta ei aiheutunut merkittävää vahinkoa.
– Liikenteenjakaja otti hieman osumaa, palomestari toteaa.
Varsinais-Suomen pelastuslaitos sai hälytyksen onnettomuuspaikalle kello 20.10. Iltayhdeksältä pelastus- ja raivaustyöt oli saatu päätlökseen, ja liikenne sujui jälleen normaalisti.
Uutista päivitetty kauttaaltaan kello 21.05.