Vasemmistoliitto

Jussi Saramo KU:lle: Potilasturvalaista tuli Vasemmistoliitolle hallituskysymys

JORI LIIMATAINEN
Vasemmistoliiton eduskuntaryhmän puheenjohtaja Jussi Saramo kommentoi esitystä Kansan Uutisille. Arkistokuva.

Hallituksen jo omalta osaltaan hyväksymä potilasturvalaki on Vasemmistoliitolle hallituskysymys. Asiasta kertoo puoluetta lähellä oleva entinen pää-äänenkannattaja Kansan Uutiset.

Vasemmistoliiton eduskuntaryhmä ilmoitti jo aiemmin maanantaina, ettei se missään tapauksessa hyväksy lakia siinä muodossa kuin hallitus on sitä eduskunnalle tuomassa. Puolue vaatii siihen muutoksia, jotka rajoittavat lain käyttöä lakko-oikeuteen puuttumiseksi muissa yhteyksissä.

Eduskuntaryhmän puheenjohtaja Jussi Saramo toteaa Kansan uutisten haastattelussa, ettei lakiesityksessä saa ylimääräisiä lakonmurtamiseen tähtääviä kohtia.

Lakiesitys potilasturvalaista annetaan eduskunnalle tiistaina tai keskiviikkona.

Haluatko käyttää

Osallistuaksesi keskusteluihin ole hyvä ja kirjaudu TS-tunnuksillasi

Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita uusi viesti

Huomio! Turun Sanomien keskustelupalstan säännöt ovat uudistuneet. Tavoitteena on parantaa moderointia siten, että kommentit ehditään käsitellä nykyistä nopeammin. Uudistus ei vaikuta lehden mielipidesivun toimintaan. Tutustu uusiin käytäntöihin täällä.

Otsikko
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun. Tehdään yhdessä Turun Sanomien keskustelupalstasta paikka, jossa on mukava keskustella asiallisesti kiinnostavista aiheista.

Keskusteltavaksi avattavaista jutuista päättää Turun Sanomien toimitus. Kaikista jutuista ei voi keskustella. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea tai poistaa aiemmin avoinna olleen keskusteluketjun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme vahvasti oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Toisen ihmisen nimellä tai valheellisesti jonkun tahon edustajana esiintyminen on kiellettyä.

Kaikki viestit tarkastetaan ennen julkaisua. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja moderoidaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22 muun työn ohessa. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Verkkokeskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Viestien julkaisusta päättää toimitus oman harkintansa mukaan. Emme ehdi vastamaan yksittäisten kommenttien julkaisua tai julkaisematta jättämistä koskeviin tiedusteluihin.

Jos kommenttiketjuun on mielestäsi lipsahtanut sääntöjen vastainen tai muutoin epäasiallinen viesti, ilmoita asiattomasta viestistä keskustelussa. Toimitus päättää, onko ilmoitus aiheellinen.

Jos jutussa on virhe, kerro siitä suoraan toimitukselle, älä keskusteluketjussa. Saamme tiedon näin nopeammin ja voimme korjata virheen. Virheistä voit kertoa sähköpostitse osoitteeseen ts.verkkotoimitus@ts.fi.

Toimitus voi käyttää keskustelupalstalle tulleita viestejä esimerkiksi aihetta käsittelevän jatkojutun julkaisun yhteydessä.

Päivän aikana avautuneet keskustelut sulkeutuvat oletuksena klo 23. Toimitus voi avata paljon kommentteja keränneitä juttuja uudelleen keskusteltavaksi seuraavana päivänä.

Julkaistavaksi valittavien viestien on noudatettava seuraavia sääntöjä:

  • Lue juttu ja kommentoi vain sen aihetta. Älä yritä vaihtaa aihetta.
  • Älä kommentoi itse keskustelua tai toisten kommentteja. Muiden keskustelijoiden kirjoitustyyliä tai henkilöä käsitteleviä viestejä ei hyväksytä.
  • Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia, väkivaltaan tai muuhun laittomaan toimintaan yllyttäviä tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista.
  • Muista hyvät tavat, älä huuda, kiroile tai käytä epäkohteliaita nimityksiä. Älä ilakoi toisten vastoinkäymisillä tai pilkkaa ketään. Suhtaudu muihin keskustelijoihin kunnioittavasti. Ole kriittinen asiallisesti.
  • Varmista, että esittämäsi tiedot pitävät paikkansa. Älä jaa epämääräisiä huhuja tai perustelematonta mutuilua.
  • Viestisi kuuluu viedä keskustelua eteenpäin: Älä toista samaa asiaa, jonka joku muu on jo todennut. Älä jankuta tai kirjoita perustelemattomia negatiivisia heittoja.
  • Kirjoita napakasti, todella pitkä viesti saattaa jäädä julkaisematta.
  • Voit liittää kommenttiisi teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.​

Aiemmat viestit (7)

Vanhimmat ensin
Vastaa
Pasi Lehmuspelto
vasemmistoliitto kuuluukin oppositioon
Vasemmistoliiton ajatusmaailma on pysyvästi opposition.
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vastaa
Ari Hyvönen
Joo
Hyvä, tuon konkreettisemmin ei vasemmiston ja kommunistien kanta kansalaisten henkeä koskeviin asioihin voi tulla esille.

Rautalanka
Vast: kui on
Hoitajien intresseissä on, että potilasturvalaki säädetään, vaikka he eivät sitä voikaan myöntää. Silloin he saavat sympatiat puolelleen siitä, että järjestelmä sortaa heitä rajoittamalla työtaisteluoikeutta.

Jos taas potilasturvalakia ei tule ja potilaita menehtyy, hoitajista tulee tarinan roistoja, eikä se palvele heidänkään etuaan.

AKurkinen
kui on
Hauska nähdä mikä Anderssonille ja muille kommareille on tärkeämpää, lakko-akko-oikeus vai potilaiden henki ?

Myrna
Vast: kui on
Siis mahdollisesti muutaman ihmisen hengestä! Sairaalaan joutuvistakin vain murto- osa tarvitsee tehohoitoa. Valtavasti suurempi osa väestöstä kärsii jatkuvasti siitä, kun eivät pääse mihinkään hoitoon. Eivät sairaaloihin eikä edes terveyskeskuksiin. Hoidon viivästymisen takiakin kuollaan. Kukahan tutkisi, kuinka paljon uhreja piittaamattomuus terveydenhuollon kokonaiskriisistä aiheuttaa?
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Angus
Vast: kui on
Voiko joku tosissaan kirjoittaa "muutaman ihmisen hengestä"? Voiko joku ajatella, että se ei ole liian iso uhraus, jos saadaan hoitajille paremmat palkat?

Terveydenhoidon kokonaiskriisi aiheuttaa sekin varmasti kuolemia ja muuta hirvittävää, mutta ei se oikeuta antamaan "muutaman ihmisen" jopa kuolla.

Jos voisi valita, niin ehkä Myrna tekisi sen mielellään? Annetaan hänelle lista tehohoidossa olevista, ja hän saa sitten valita, ketkä joutavat parhaiten kuolemaan. Tällaista valintaa ei vain voi tehdä, vaan kuolema voi osua keneen tahansa.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.