Energiakriisi

Pääministeri Sanna Marin esittää yhdessä Ruotsin ja Tanskan kanssa tukensa EU-komission suunnitelmille energian hinnan alentamiseksi

JANE ILTANEN
Pääministeri Sanna Marin kuvattuna Turun Eurooppa-foorumissa 26. elokuuta.
Pääministeri Sanna Marin kuvattuna Turun Eurooppa-foorumissa 26. elokuuta.

Suomi, Ruotsi ja Tanska esittävät tukensa Euroopan komission 7. syyskuuta esittämille suunnitelmille energian hinnan alentamiseksi.

Suomen pääministeri Sanna Marin, Ruotsin pääministeri Magdalena Andersson ja Tanskan pääministeri Mette Frederiksen ovat lähettäneet kirjeen EU-komission puheenjohtaja Ursula von der Leyenille, jossa he tuen ilmaisun lisäksi esittävät yhteiset prioriteettinsa energian hintaa alentaviksi toimiksi.

Valtioneuvoston tiedotteen mukaan pääministerit painottavat kirjeessään, että tarpeelliset toimet kaasun hinnan hillitsemiseksi sekä energian johdannaismarkkinoiden vakauttamiseksi on syytä toteuttaa. He tukevat myös muun muassa koordinoituja koko EU:n laajuisia toimia energian kulutuksen vähentämiseksi.

Lisäksi pääministerit painottavat vihreän siirtymän nopeuttamisen merkitystä, joka heidän mukaansa on paras tapa energiaturvallisuuden lisäämiseen ja venäläisestä fossiilisesta energiasta vapautumiseen.

Marin, Andersson ja Frederiksen muistuttavat, että nykyinen energiakriisi johtuu Venäjän aloittamasta laittomasta hyökkäyssodasta Ukrainassa. Osana tätä hyökkäystä Venäjä käy myös energiasotaa koko Eurooppaa vastaan.

Haluatko käyttää

Osallistuaksesi keskusteluihin ole hyvä ja kirjaudu TS-tunnuksillasi

Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita uusi viesti
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Aiemmat viestit (18)

Vanhimmat ensin
Vastaa
Sentristi
Hienosti hoidettu
Tällä kertaa ei bilehuuruisena hoidettu asiaa tekstiviestillä, kuten viestintä Saksan liittokansleri Olaf Scholziin kanssa tapahtui silloin kun olisi ollut se hetki, jolloin olisi pitänyt hoitaa Uniper-kuvioita.
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Mankala
Vast: Hienosti hoidettu
1350: tuo huuruisuus on pelkkä Ajatushautaamo Perustan luoma narratiivi. Oppositiolla on vahva usko siihen, että PM olisi halutessaan voinut kääntää Uniperin toiminnan voitolliseksi halutessaan. Hienoa!
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Sentristi
Vast: Hienosti hoidettu
Mankala;
Saksa:
* Saksassa liittokansleri Olaf Scholtz keskeytti Uniperin takia lomansa
* Kokosi ison asiantuntijaryhmän (muistaakseni 17 henkeä) neuvottelemaan asiaa Saksan eduksi.
Suomi;
* Sanna ei keskeyttänyt lomaansa, lähti festareille bilettämään.
* Lähetti ihan jopa tekstarin Olafille.
* Lähetti "oma kansa ensin-ajettelu on vahingollista"-Tytti Tuppuraisen Saksaan "neuvottelemaan".
* Tytillä apunaan valtiosihteeri, omistajaohjausyksikön virkamies, erityisavustaja ja suurlähettiläs.

...ja Mankalasta oli sitten hienosti johdettu ja hoidettu?



Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Hima-Hönö
Vast: Hienosti hoidettu
Sentristi alias KoalaMotorola alias 1350 vääntää osatotuuksia tapansa mukaan.
Neuvotteluissa oli mukana myös Fortumin ja Uniperin johtoa.
Aika outo väittää että kyseessä olisivat olleet Suomen ja Saksan väliset neuvottelut.
Fortumilla ja Uniperillä on kummallakin oma hallinto.
Venäjällä voi Putin olla pomo mutta Suomessa ministereillä on omat vastuualueensa.
Sehän tuolla itänaapurissa taitaa eniten kenkuttaa kun EU tulikin entistä yhtenäisemmäksi.
Lisäksi 1350 ohittaa kokonaan että venäjähän ei noudata solmimiaan sopimuksia asioissa.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Sentristi
Vast: Hienosti hoidettu
Mankala; "Ajatushautaamo Perustan luoma narratiivi"
Tuohon en osaa sanoa mitään, täysin tuntematon taho minulle. Google löysi jotain ko. termillä haettuna, mutta tuskin niitä joihin Mankala viittasi.

Muiltaosin kutakuinkin kaikki valtamediat ovat tuoneet melko kiistattomasti esille, että vahvasti on viihteellä oltu. Ja tämän ovat monet paikallaolleetkin vahvistaneet.
Ei se fakta siitä harhauttelemalla miksikään muutu.
Eikä siinä mitään, saahan sitä viihteellä jokainen olla.
Nyt olisi vaan ollut duunia hoidettavana.
Siinä samalla olisi voinut miljardisäästöjäkin tehdä.
Mutta mitäpä suotta, oma kansa ensin-ajattelu on vahingollista.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Mankala
Vast: Hienosti hoidettu
1350: uskot siis edelleen, että Suomen PM olisi pystynyt muuttamaan Uniperin velat saataviksi, jos olisi ollut paikalla omistajaohjausministerin tukena? Ei siihen pystynyt edes Schultz esiluntineen vaan Saksan piti lyödä pöytään 15 mrd € lisää rahaa.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Esko
Vast: Hienosti hoidettu
Neuvottelut pitää hoitaa kuten joukkuepelit, eli tasvahvoin vastaparein. Nyt näyttää siltä, että Suomi lähetti b-joukkueen Saksa a:ta vastaan. Kun puhutaan miljoonista euroista suomalaisten rahoja, sellaista ei voi hyväksyä, puhumattakaan, kun kyse on miljardeista. Muistukseksi vielä, että miljoona sekuntia on noin 11 vuorokautta ja miljardi sekuntia on yli 31 vuotta. Miljardi euroa on tavalliselle ihmiselle käsittämätön määrä euroja.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Sentristi
Vast: Hienosti hoidettu
Mankala; "uskot siis edelleen, että Suomen PM olisi pystynyt muuttamaan Uniperin velat saataviksi"
En usko, enkä ole ikinä uskonutkaan. Se on ihan erikseen ne kommentoijat, jotka toistavat kuinka velat, menetetyt- ja vastikkeetta-lahjoitetut rahat muuntuvat 18,5 miljardin saataviksi.
Olisi vain toivonut, että juhlimiseltaan olisi tekstiviestin lähettämistä enemmän liiennyt aikaa kiinnostua/hoitaa asiaa, jonka neuvottelutuloksella oli miljardiluokan vaikutukset.
Nythän mentiin tasan niin kuin Saksan päästä saneltiin.
Mutta nyt on jatkossa kaikille selvää mikä on PM:n asioiden priorisointi-tyyli.
Voi olla, että näkyy äänestyskäyttäytymisessä.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Muumimamma
Vast: Hienosti hoidettu
Onko Sanna Marin jättänyt yhtäkään hänelle kuuluvaa tehtävää hoitamatta lomalla?EI.Onko hän tehnyt jotain laitonta?EI.Onko hän käyttänyt huumeita?EI.Onko hän vastuussa pörssiyhtiö Fortumin toimista?EI.Entä Uniperin?EI.Onko tämä poliittinen ajojahti?KYLLÄ ON.Nämä naurettavat syytökset vain kasvattavat Marinin suosiota.Marin on ehdoton suosikki seuraavaksi PM:si.Mutta käydään ne vaalit ensin kuitenkin.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Mankala
Vast: Hienosti hoidettu
Esko: miljardi on käsittämätön luku, kyllä. Samoin näyttää monelle olevan tällaiset neuvottelut, joita energiayhtiöt kävivät. Lopputulos näissä oli, että turvatakseen saksalaisten kuluttajien edun Saksan valtio löi pöytään 15 mrd €.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Sentristi
Vast: Hienosti hoidettu
Sehän on sitten mukavaa, jos kokee että hienosti oli hoidettu. Ja Saksa se tässä maksumieheksi on joutunut. PM rooliksi riitti vallan mainiosti se tekstiviesti Olafille. Mitäpä sitä muuta.
Ehkä tosiaan odotin liikoja kyvystä hoitaa edes mitään. Tähän on tyytyminen.

Tilannehan on sitäpaitsi todella hyvissä kantimissa, eikö?
Asetelma, että Uniperin päivittäiset tappiot kasvoivat kesällä jo sataan miljoonaan euroon.
Sehän olisikin ikävä maksatuttaa saksalaisilla heidän käyttämänsä kaasu.
Sen verran kuulema vastaantuloa Saksasta, että kaasun kuluttajahinnat nousevat hurjat 2,4 senttiä kilowattitunnilta. Vau, ei ole mitään verrattuna mitä meillä sähkön kilowattitunti on noussut.
Saksan valtio hankki Uniperista 30 prosentin osuuden 267 miljoonalla eurolla.
Fortumin omistusosuus Uniperista väheni 80 prosentista 56 prosenttiin.
Saksan valtio osti osakkeita naurettavaan pilkkahintaan, sillä Fortum on maksanut Uniper-osuudestaan noin seitsemän miljardia euroa.
Tosi hyvin vedetty ja valtio-ohjaus kerrassaan kohdillaan kun 7 miljardin sijoituksesta saa kokonaiset 267 miljoonaa. No oma kansa ensin-ajattelu on vahingollista.
Eräällä kommentoijalla tämäkin varmaan kääntyy tuloksi. Arvaten taas se 18,5 miljardia rahaa tuloillaan, niin kuin aina?
btw. Fortumin liiketappio tammi-kesäkuussa; 11,6 miljardia euroa.
...ja kukakohan viimekädessä mahtaa maksaa?

Kylläpä pistettiin saksa koville neuvotteluissa.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Muumimamma
Vast: Hienosti hoidettu
Ei tämä tietenkään ole kokonaisuutena hienosti hoitettu.Tämä on hoidettu todella HUONOSTI.Mutta ei se ole Sanna Marinin syytä.Syyllinen on Fortumin johto ja sen hallitus.Molemmat on pörssiyhtiöitä Uniper Saksassa ja Fortum Suomessa.Fortumia omistaa muutkin,kuin Suomen valtio.Jos Fortum ei olisi pörssissä,tilanne olisi täysin toinen.Tarkoitan,ettei Suomen hallituksella ole täyttä määräysvaltaa,eikä siten saa kaikkia tietoja Fortumista,vaikka haluaisikin.Jos valtio omistaisi täydet 100%,olisi tilanne myös toisenlainen.Pörssiyhtiöitä sitoo ja velvoittaa tiukka laki,joita yhtiöiden on noudatettava.Siitä ei voi lipsua missään tilanteessa.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Muumimamma
Vast: Hienosti hoidettu
Esko ja muut:Vaikka Suomesta olisi presidentti ollut mukana,ei se lopputulosta miksikään olisi muuttanut.Syy on siinä,mistä jo kirjoitin.KYSYMYS ON KAHDESTA PÖRSSIYHTIÖSTÄ.Se on siis näiden yhtiöiden välinen asia.Virhe tehtiin 2017.Jos syyllisiä etsitään,niin Orpo(kok) oli valtiovarain ministeri.Sipilä(kesk) ja omistajaohj.ministeri oli Lintilä(kesk).Persujen JÄMÄOSASTO Soini oli myös mukana.Don persusetä.Voi hitto.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Sentristi
Vast: Hienosti hoidettu
Muumimamma; "Ei tämä tietenkään ole kokonaisuutena hienosti hoitettu.Tämä on hoidettu todella HUONOSTI.Mutta ei se ole Sanna Marinin syytä"
No, ei tietenkään ole Sannan syytä. Tekihän hän kaikkensa, mihin hänen kapasiteettinsa riitti, junaillakseen asian parhain päin Suomen kannalta, eli lähetti tekstarin Olafille.
Enempää ei voi kohtuudella odottaa kun tietää kuinka on aiemmin suoriutunut.
Sehän riittää, että taitaa somejulkisuuden.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
T.S.
Vast: Hienosti hoidettu
Mankala kysyi: " "uskot siis edelleen, että Suomen PM olisi pystynyt muuttamaan Uniperin velat saataviksi",
ja nykyinen Sentristi vastasi:
"En usko, enkä ole ikinä uskonutkaan."

Ja kuitenkin vain puolitoista tuntia aiemmin kirjoitit Sentristi:
"Eikä siinä mitään, saahan sitä viihteellä jokainen olla.
Nyt olisi vaan ollut duunia hoidettavana.
Siinä samalla olisi voinut miljardisäästöjäkin tehdä."

Kovasti olit siis Sentristi sitä mieltä että Sanna Marinin läsnäolo olisi tuonut miljardisäästöt.
Suosittelisin harjoittelemaan kirjoitusten johdonmukaisuutta.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vastaa
Julle
Kirveelle töitä
Valtionhoitajapuolueen kootut selitykset läikyttää mielenrauhaa. Jos ehken joskus Suomessa on ministereitä joille Suomen etu on ykkösprioriteetti niin tässä heille toimiva ratkaisu: Suomi on jo nyt omavarainen sähkön suhteen kun hieman säädetään turhaa kulutusta, ja kulutetaan vaan ihan ITSE Suomessa tuotettu sähkö eikä sekoilla sähkö-markkinoilla Euroopassa. Ei tarvitse muuta kun irroittaa, tarvittaessa katkaista kirveellä sähkön siirtokaapelit jotka tuovat ja vievät sähköä nyt Suomen ulkopuolelle. Tämä kun toteutetaan niin sähkön hinta on vakaa ja edullinen. Toki sähköyhtiöistä nyt pyörittävät veijarit tulee siirtää toisaalle jotteivat aiheuta enempää vahinkoa kansalle🙈
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Angus
Vast: Kirveelle töitä
Suomi ei nyt ole omavarainen energian suhteen. Kulutusta voi jonkin verran suitsia, mutta ei kovin merkittävästi, jos halutaan pitää yhteiskunta ja talous käynnissä.

Tuuli- ja aurinkovoiman lisääminen vie aikaa, eivätkä ne vastaa kaikkiin energiankulutuksen kysymyksiin.

Periaatteessa turvetta voisi alkaa jälleen ottaa, mikä ei varmasti ole ihanteellinen ratkaisu, mutta kenties tarpeen, ennen kuin päästään omavarisuuteen paremmilla keinoilla, ylimenokaudeksi. Senkin ylösajo vie kuitenkin aikansa.

Joku iltalehdissä kirjoitti tuosta sähkökaapelien katkaisusta, mutta kainosti jätti selvästi sanomatta, että hän aivan ilmeisesti laskisi Norjan ja ehkä Ruotsinkin varaan. Tuskin ne hyvän hyvyyttään meille sähköä alihintaan myisivät, niin naapureita kuin ollaankin. Täysin omillaan Suomi ei nyt pärjäisi.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Muumimamma
Vast: Kirveelle töitä
Suomi tuo joka vuosi noin 20% keskimäärin tarvitsemastaan sähköstään ulkomailta.OL3 tuottaa sitten joskus (ehkä)13%.Se on saman verran,kuin Venäjän tuonti on ollut,joka nyt siis puuttuu kokonaan.Vaje on siis vähintään 5-7%.Kylminä talvipäivinä se on varmasti enemmänkin.Ulkomailta sitä ei enää saa,koska maat haluavat sen käyttää itse.Ja omavarainen ei Suomi koskaan ole.Kaikki ydinpolttoaineet on tuontitavaraa.Turve on omavaraista.Hakettakin tuodaan ulkomailta,jos saadaan jostain vielä.Uusiutuvilla ei tuota vajetta paikata.Vihreä siirtymä lisää sähkön kulutusta.Jota nyt on pakko säästää,jopa rajoittaa.On siinä melkonen ongelma.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.