Turun yliopisto

Turun yliopisto yhteistyöhön Wärtsilän kanssa

TIMO JAKONEN
Turun yliopiston ja Wärtsilän yhteistyö tiivistyy solmitun sopimuksen myötä tulevina vuosina sekä tutkimuksen että koulutuksen osalta. Tavoitteena on lisätä myös opiskelijoiden työelämäkontakteja muun muassa projektien, vierailujen sekä harjoittelupaikkojen muodossa.
Turun yliopiston ja Wärtsilän yhteistyö tiivistyy solmitun sopimuksen myötä tulevina vuosina sekä tutkimuksen että koulutuksen osalta. Tavoitteena on lisätä myös opiskelijoiden työelämäkontakteja muun muassa projektien, vierailujen sekä harjoittelupaikkojen muodossa.

Turun yliopisto ja Wärtsilä Finland Oy ovat solmineet strategisen kumppanuussopimuksen, jonka tavoitteena on edistää osapuolten välistä monipuolista ja pitkäjänteistä yhteistyötä kestävän hyvinvoinnin, kilpailukyvyn ja elinvoimaisuuden vahvistamiseksi tutkimuksen, koulutuksen ja yhteiskunnallisen vuorovaikutuksen kautta.

– Yliopiston strategiset kumppanit ovat organisaatioita, joiden kanssa olemme sitoutuneet pitkäjänteiseen ja pitkälle tulevaisuuteen katsovaan monialaiseen yhteistyöhön. Olemme iloisia Wärtsilän sitoutumisesta yliopistoyhteistyöhön ja siitä, että pääsemme tekemään vaikuttavaa yhteistyötä alueellisesti, kansallisesti ja globaalisti, Turun yliopiston rehtori Jukka Kola toteaa tiedotteessa.

Turun yliopisto on aiemmin solminut strategiset kumppanuussopimukset Meyer Turun, Bayer Nordicin ja Turun kaupungin kanssa.

Kumppanuussopimuksen myötä tarkoituksena on käynnistää yhteisiä tutkimushankkeita, joissa pyritään mahdollisimman hyvin hyödyntämään yliopiston monitieteistä osaamista.

Jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

– Wärtsilä haluaa toimia vähähiilisen meri- ja energiateknologian suunnannäyttäjänä. Kestävän kehityksen mukaisten ekosysteemien johtaminen edellyttää yhteistyötä eri sidosryhmien kanssa. Yhteistyökumppanit ovatkin avainasemassa uusien innovaatioiden sekä liiketoimintamallien kehittämisessä. Yhteistyö Turun yliopiston kanssa avaa uusia mahdollisuuksia perinteisten insinööritieteiden kautta, mutta lisäksi yliopiston monialaisuus tuo meille merkittävää lisäarvoa tulevaisuuden haasteiden ratkaisemisessa, Wärtsilä Finlandin toimitusjohtaja Hannu Mäntymaa kertoo.

Haluatko käyttää

Osallistuaksesi keskusteluihin ole hyvä ja kirjaudu TS-tunnuksillasi

Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Aloita keskustelu tästä jutusta
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.