Onnettomuudet

Örön länsipuolella karille ajanut miinalautta Pyhäranta on saatu irroitettua

RANNIKKOLAIVASTO

Miinalautta Pyhäranta ajoi karille keskiviikkoiltana kello 18.30 Örön länsipuolella Rannikkolaivaston ampumaharjoituksen yhteydessä.

Torstaina iltakahdeksan jälkeen Rannikkolaivasto tiedotti Twitterissä, että lautta oli saatu irroitettua yhteistyössä Merivartioston Tursas-ulkovartiolaivan kanssa.

Lautta kiinnittyi öljyntorjunta-alus Hallin kylkeen.

Halli ja Tursas oli hälytetty paikalle keskiviikkona tarvittaessa auttamaan irrottautumisessa ja varmistamaan tilannetta ympäristövahinkojen varalta.

Karilleajossa aluksen keulassa oleviin rakenteisiin tuli vaurioita, joista aiheutui pieniä vesivuotoja aluksen keulatilaan. Rannikkolaivasto kertoi aiemmin, että vuodot saatiin tukittua aluksen henkilöstön omin toimin, ja aluksen tila oli vakaa. Alukselta ei ole vuotanut öljyä mereen eikä tilanteesta aiheutunut vaaraa muille aluksille.

Jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Keskiviikkoiltana kerrottiin, että aluksen henkilöstön evakuoinnille ei ollut tarvetta, mutta myöhemmin varusmiehet kuitenkin siirrettiin varotoimenpiteenä Merivoimien toiselle alukselle.

Merivoimien sukeltajat tarkastavat ulkopintojen vauriot torstaina aamupäivän aikana.

– Sukeltajia ei lähetetty tehtävään eilen illalla turvallisuussyistä, koska oli jo hämärää. Aluksen tilanteessa ei ole tapahtunut yön aikana muutoksia, eikä lisävaurioita ole tullut. Keli alueella on hyvä, kertoo Rannikkolaivaston operaatiopäällikkö, komentaja Juhani Lehtimäki Merivoimien tiedotteessa torstaiaamuna.

Sukeltajien tarkastustehtävästä saatavan tiedon perusteella tullaan tekemään päätöksiä jatkotoimenpiteistä.

Miinalautta osallistui useiden muiden Rannikkolaivaston alusten mukana tällä viikolla käynnissä olevaan ampumaharjoitukseen Örön ampuma-alueella. Alus oli nostamassa merestä ammuntoihin liittyvää kelluvaa maalilaitetta.

Haverin syy ei ole tiedossa.

– Sitä voi spekuloida. Yleensähän navigointivirhe saattaa olla syynä. Keli oli eilen hyvä, joten sillä ei todennäköisesti ollut vaikutusta, meripelastusjohtaja Kim Ståhl sanoo.

Ståhlin mukaan ei ole epäillystä, että alkoholilla olisi ollut osuutta asiaan.

Rannikkolaivasto on Merivoimien valmiusyhtymä, joka vastaa alueellisen koskemattomuuden turvaamisesta merellä. Miinalautta Pyhäranta on yksi kolmesta Pansio-luokan miinalautasta.

Uutista päivitetty tuoreilla tiedoilla 25.8. klo 9.21.

Uutista päivitetty tiedoilla lautan saamisesta irti kiveltä 25.8 klo 21.03.

Jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy
Haluatko käyttää

Osallistuaksesi keskusteluihin ole hyvä ja kirjaudu TS-tunnuksillasi

Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita uusi viesti
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Aiemmat viestit (1)

Vanhimmat ensin
Vastaa
JMS
Kollegat
Kuten uutisessakin todetaan, alus oli nostamassa (ilmeisesti toisen kyljen puominosturilla) maalilauttaa ylös, joten vauhtia on ollut käytännössä nolla.
Nuo alukset on tehty kestämäån kovaa käyttöä, ja törmäilyä, joten ellei öljyä vuoda mereen, päässee saatettuna jatkamaan omin konein Pansioon, tai Naantalin korjaustelakalle.
Hetken herpaantuminen navigoinnissa, kun on pyritty varmistamaan nosturilla työskentelevien työturvallisuus.
👍⚓🇫🇮
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.