Huoltovarmuuskeskus

Huoltovarmuuskeskus perustaa yksikön, joka torjuu informaatiovaikuttamista

ARTTU LAITALA

Huoltovarmuuskeskus perustaa informaatioturvallisuuteen keskittyvän osaamiskeskuksen, joka toimii vuoteen 2024 saakka kokeiluna. Pilottijakson aikana selvitetään, miten pysyvä keskus rahoitetaan ja minne se sijoittuu.

HVK:n varautumispäällikkö Antti Sillanpään mukaan on mahdollista, että pysyvä keskus sijoittuu muualle kuin Helsinkiin. Hän ei kuitenkaan halua arvioida esimerkiksi Turun mahdollisuuksia saada keskus.

Pilottivaiheessa keskus saa rahoituksen HVK:n Digitaalinen turvallisuus 2030 -ohjelmasta.

Keskuksen perustamisen taustalla on HVK:n viime vuonna toteuttama informaatioturvallisuuden esiselvitys, jonka mukaan Suomessa on merkittäviä kansallisia puutteita informaatioturvallisuudessa.

Keskuksen tehtävänä on kehittää toimintamalleja ja työkaluja haitallisen vaikuttamisen torjuntaan, luoda verkostoja ja tuottaa tietoa Suomeen kohdistuvista informaatiokampanjoista.

Jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Informaatiovaikuttamisella viitataan toimintaan, jolla ulkopuolinen taho pyrkii järjestelmällisesti ja haitallisesti vaikuttamaan ihmisten käsityksiin ja toimintaan. Tällaista toimintaa voivat olla esimerkiksi epätotuuksien ja virheellisen tiedon levittäminen tai datan käyttäminen tarkoituksellisesti harhaanjohtavalla tavalla. Informaatiovaikuttaminen on lisääntynyt digitalisaation myötä.

− Informaatioturvallisuus on osa kokonaisturvallisuutta, jota edistetään viranomaisten, elinkeinoelämän, järjestöjen ja kansalaisten yhteistyöllä. Tämä istuu hyvin HVK:n toimintamalliin, jossa korostuu yhteistyö yhteiskunnan eri toimijoiden välillä, Antti Sillanpää arvioi.

Osaamiskeskuksen pilottiin tarvitaan useiden eri alojen asiantuntijoiden osaamista informaatioturvallisuuden hyväksi. Ensi vaiheessa rakennetaan datan analyysikyky ja määritetään keskuksen verkostot.

Toiminnan käynnistyttyä suunnitteilla on muun muassa datan analyysitekniikoiden kehittäminen ja niiden tulosten tuotteistaminen raporteiksi eri kohderyhmille sekä koulutustuen tarjoaminen verkostoille.

Haluatko käyttää

Osallistuaksesi keskusteluihin ole hyvä ja kirjaudu TS-tunnuksillasi

Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Aloita keskustelu tästä jutusta
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.