Tyks

Tyksin laaja tietojärjestelmähäiriö korjattu, kertynyttä ruuhkaa päästään purkamaan

JANE ILTANEN
Tyksissä on torstaiaamuna tietojärjestelmähäiriö, joka häiritsee toimintaa ainakin T-sairaalassa.
Tyksissä on torstaiaamuna tietojärjestelmähäiriö, joka häiritsee toimintaa ainakin T-sairaalassa.

Turun yliopistollisen keskussairaalan (Tyks) toimintaa torstaina aamupäivällä lamaannuttanut laaja tietojärjestelmähäiriö on saatu korjattua. Sairaanhoitopiirin vt. johtajan Petri Virolaisen mukaan häiriö kesti tunnin ja koski useaa potilastietojärjestelmää.

Ennen puolta päivää toiminta oli normalisoitumassa, mutta häiriöstä aiheutuneen ruuhkan purkaminen vie vielä aikaa.

Tyks kertoi Twitterissä, että häiriö johtui IT-ympäristöjen tietoturvapäivityksestä.

Virolainen vahvisti aamulla yhdeksän jälkeen Turun Sanomille, että konesalissa oli merkityksellinen häiriö.

Tyksin T-sairaalassa paikalla ollut Turun Sanomien toimittaja kertoi, että muun muassa laboratorionäytteitä ei voitu vian vuoksi ottaa. Hän oli kuullut kuulutuksen, jonka mukaan osastojen soittokellot eivät toimi.

Jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Tiettävästi tietohäiriö vaikutti myös Mäntymäen terveysaseman toimintoihin. Turun Sanomiin yhteyttä ottaneen paikallaolijan mukaan ilmoittautuminen ei toiminut, eivätkä hoitajat päässeet käsiksi kaikkiin tietoihin.

12.00 Uutista ja otsikkoa päivitetty.

Haluatko käyttää

Osallistuaksesi keskusteluihin ole hyvä ja kirjaudu TS-tunnuksillasi

Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita uusi viesti
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Aiemmat viestit (2)

Vanhimmat ensin
Vastaa
Tätiturkulainen
Ei mikään pikkujuttu!
Häiriö kesti kyllä yli tunnin! Minulta jäi syövän tutkimiseen liittyvä kuvantaminen tekemättä! Tästä johtuen hoitokin nyt viivästynee! Oliko kyse puutteellisesta tietoturvasta? Päivitys ja siitä aiheutuvat ongelmat olisi varmasti olleet ennakoitavissa, joten jotain jätetään nyt kertomatta kansalle!
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Angus
Vast: Ei mikään pikkujuttu!
Ehkä mitään ei ole jätetty kertomatta. Suomalaiset virkamiehet ja päättäjät ovat liikuttavan luottavaisia digitaalisten järjestelmien suhteen. Vaikka hommat ovat rysähtäneet valtiolla ja kunnissa lukemattomia kertoja, silti aina vain uskotaan, että "tämä päivityshän on läpihuutojuttu".
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.