Tapahtumat

Immunologian huiput kokoontuvat Turun Biocityyn – pääpuhujana lääketieteen Nobelin saanut Sir Peter Ratcliffe

JONNY HOLMÉN
Tapahtuma järjestetään Turun Biocityn Mauno-konferenssikeskuksessa.
Tapahtuma järjestetään Turun Biocityn Mauno-konferenssikeskuksessa.

Turun Biocityssä järjestettävään symposiumiin on ilmoittautunut yli 400 osanottajaa. Teemana on tänä vuonna ihmisen puolustusjärjelmää tutkiva immunologia.

Symposium järjestetään ensi viikon torstaista perjantaihin, 25.–26. elokuuta.

Biocity Turun tieteellinen johtaja, professori Klaus Elenius odottaa tapahtumalta kattavaa katsausta immunologisen tutkimuksen nykytilaan. Aiheelle on kysyntää, sillä immunologia on muuttamassa sairauksien hoitoa ennennäkemättömällä tavalla.

– Esimerkiksi moniin syöpiin immunologiset lääkkeet ovat tuoneet vaihtoehtoja, jotka todella toimivat. Murros, jonka olemme sillä suunnalle nähneet, on harvinainen hyppäys mille tahansa lääketieteen alueelle, Elenius toteaa Turun yliopiston tiedotteessa.

Symposiumiin kerääntyy immunologian huippunimiä. Pääpuhujana nähdään vuonna 2019 Nobelin lääketieteen palkinnon saanut Sir Peter Ratcliffe.

Jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Ratcliffe esittelee yleisölle Nobel-palkintoon johtaneen hypoksiaa eli hapenpuutetta käsittelevän tutkimuksensa. Hän selvitti yhdessä kahden muun tutkijan kanssa, kuinka solut reagoivat hapenpuutteeseen. Löydöllä on merkitystä muun muassa sydäntaudeissa ja anemiassa, mutta hypoksia liittyy myös tulehdustauteihin, joissa kudoksiin syntyy puutetta hapesta.

Ratcliffe puhuu symposiumissa torstaina 25. elokuuta kello 16.15.

Muina puhujina tapahtumassa on kahden päivän aikana maailmanluokan immunologeja, mukaan lukien Stanfordin yliopiston professorit Eugene Butcher ja Lawrence Steinman. Suomalaista tutkijakuntaa edustaa akatemiatutkija Maija Hollmén, joka on ryhmineen kehittänyt immuunipuolustusta vahvistavan beksmarilimabi vasta-ainelääkkeen syöpiin.

Lisäksi symposiumissa nousevat esiin muun muassa immunologisen tutkimuksen havainnot hermostollisissa sairauksissa, kuten MS-taudissa ja Alzheimerin taudissa. Harvardin yliopiston professori Howard L. Weiner sivuaa luennollaan, olisiko näihin sairauksiin kenties kehitettävissä nenän kautta annettava immunologinen lääke.

Biocity Symposiumin yhteydessä jaetaan vuotuinen Elias Tillandz-palkinto. Palkinto myönnetään parhaalle Biocity Turun tutkijoiden julkaisemalle tutkimusartikkelille.

Viime vuonna palkinnon sai Yagut Allahverdiyeva-Rinne tutkimusryhmineen syanobakteereita koskevasta tutkimuksesta. Ryhmä selvitti bakteerien mahdollisuuksia toimia elävänä solutehtaana, joka tuottaa auringon valon avulla hyödyllisiä kemiallisia yhdisteitä.

Vuodesta 1991 lähtien järjestetty Biocity Symposium on Turun bio- ja molekyylilääketieteilijöiden tärkein vuosittainen kokoontuminen, jonka järjestäjänä toimii Biocity Turku.

Jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Kanssajärjestäjäksi on tänä vuonna valittu In Flames -lippulaivahanke. Kyseessä on Suomen Akatemian tukema hanke, joka kokoaa yhteen Turun yliopistojen immunologisen osaamisen.

Haluatko käyttää

Osallistuaksesi keskusteluihin ole hyvä ja kirjaudu TS-tunnuksillasi

Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Aloita keskustelu tästä jutusta
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.