Onnettomuudet

Ysitiellä Pöytyällä henkilöauton ja pakettiauton risteyskolari, toinen kuljettaja loukkaantui vakavasti

TS/RIITTA SALMI

Valtatiellä yhdeksän tapahtui tiistai-iltapäivällä henkilöauton ja pakettiauton risteyskolari Pöytyällä.

Kumilan kohdalla, Melliläntien risteyksessä tapahtuneessa onnettomuudessa pakettiauton kuljettaja loukkaantui lievästi ja henkilöauton kuljettaja vakavasti. Kuljettajat on toimitettu jatkohoitoon, kertoo päivystävä palomestari Marko Virolainen. Onnettomuusautoissa oli kyydissä vain kuljettajat.

Pelastus- ja raivaustyöt ovat käynnissä ja liikennehaitta on merkittävä. Liikennettä ohjataan ajoittain onnettomuuspaikan läpi.

Onnettomuuden takia aiemmin liikenne valtatiellä yhdeksän jouduttiin hetkellisesti sulkemaan kokonaan Pöytyän Kumilassa, mutta noin kello 14.40 toinen ajokaista pystyttiin avaamaan liikenteelle.

Iltapäivällä kello 15.15 tie saatiin avattua liikenteelle kokonaan sekä pelastus- ja raivaustyöt saatiin päätökseen, kertoo Virolainen.

Pelastuslaitos sai hälytyksen keskisuuresta tieliikenneonnettomuudesta hieman ennen kello kahta iltapäivällä.

Uutista täydennetty klo 15.45: Tilanne ohi.

Haluatko käyttää

Osallistuaksesi keskusteluihin ole hyvä ja kirjaudu TS-tunnuksillasi

Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Aloita keskustelu tästä jutusta
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.