Eduskuntavaalit

Kokoomus nimesi lisää eduskuntavaaliehdokkaita Varsinais-Suomesta

MARTTIINA SAIRANEN
Janika Takatalo on europarlamentaarikko Henna Virkkusen avustaja.
Janika Takatalo on europarlamentaarikko Henna Virkkusen avustaja.

Varsinais-Suomen kokoomus täydensi ehdokaslistaansa ensi kevään eduskuntavaaleihin. Kokoomus nimesi viisi eduskuntavaaliehdokasta ylimääräisessä piirikokouksessaan lauantaina.

Ensimmäistä kertaa ehdokkaana oleva Milla Lahdenperä on Turun ammattikorkeakoulun lehtori, filosofian tohtori, yrittäjä ja Taivassalon kunnanvaltuuston puheenjohtaja.

Toista kertaa ehdokkaana oleva Janika Takatalo on Varsinais-Suomen aluevaltuutettu ja Turun kaupunginvaltuutettu, joka työskentelee europarlamentaarikko Henna Virkkusen avustajana.

Sini Ruohonen on Ajatuspaja Toivon toiminnanjohtaja sekä Turun kaupunginvaltuutettu ja kaupunginhallituksen jäsen. Hän on toista kertaa eduskuntavaaliehdokkaana.

Myös kansanedustajat Anne-Mari Virolainen Kaarinasta ja Saara-Sofia Sirén Turusta nimettiin ehdokkaiksi. He kertoivat asiasta jo perjantaina. Virolainen toiminut kansanedustajana vuodesta 2007 ja on myös Kaarinan kaupunginhallituksen puheenjohtaja. Sirén tavoittelee kolmatta kautta kansanedustajana.

Jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Kokoomuksen puheenjohtaja ja kansanedustaja Petteri Orpo sekä kansanedustaja Ville Valkonen Turusta nimettiin jo aiemmin ehdokkaiksi. Heidän lisäksi aiemmin ehdokkaaksi nimettiin aluevaltuustoon alkuvuonna nousseet Toni Forsblom Naantalista sekä Sanna Pitkänen Pöytyältä, jotka ovat toista kertaa ehdolla. Salon kaupunginhallituksen jäsen Anu Aaltonen sekä tarkastusinsinööri Sadri Beqiri Turusta ovat ensimmäistä kertaa ehdolla. Ensimmäistä kertaa ehdolla ovat myös listan nuorimmat ehdokkaat, turkulaiset Alvar Euro ja Siiri Turunen. Euro toimii toisen kauden kaupunginvaltuutettuna Turussa ja Turunen vaikuttaa Turun yliopiston ylioppilaskunnan hallituksessa.

Kokoomus julkaisee loput neljä ehdokastaan syksyn aikana, mutta ehdokaskokoonpano on jo täynnä. Julkistettuja ehdokkaita on tällä hetkellä yhteensä 13.

Huhtikuussa edesmenneeltä kokoomuksen pitkäaikaisimmalta parlamentaarikolta, ministeri Ilkka Kanervalta jää jakoon iso äänipotti Varsinais-Suomen vaalipiirissä. Kanerva sai vuoden 2019 eduskuntavaaleissa 7350 ääntä.

Juttua täydennetty klo 14.55 lisätiedoilla eduskuntavaaliehdokkaista sekä tiedolla edesmenneen Ilkka Kanervan äänimäärästä vuoden 2019 eduskuntavaaleissa.

Haluatko käyttää

Osallistuaksesi keskusteluihin ole hyvä ja kirjaudu TS-tunnuksillasi

Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita uusi viesti
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Aiemmat viestit (1)

Vanhimmat ensin
Vastaa
Muumimamma
"Toivon polku"
Köyhien asialla. Eli köyhien kukkarolla. Ovat luvanneet leikata mm. asuntotukea, työttömyyskorvauksia, indeksikorotukset jäihin. Ja hyvätuloisille lisää hyvää ja se rahoitetaan velanotolla. Orpo 05/2022.
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.