Onnettomuudet

Paimiossa tapahtui lauantaina maanvajoama

RIITTA SALMI

Paimion Sähköyhtiöntiellä tapahtui lauantaiaamuna maansortuma. Varsinais-Suomen pelastuslaitos sai hälytyksen tehtävästä kello 8.30. Pelastuslaitos siirsi vaara-alueelta ajoneuvoja ja muuta materiaalia. Alue eristettiin. Tapahtumasta ei koitunut henkilövahinkoja.

Pelastuslaitoksen mukaan vajoaman syy on edelleen epäselvä.

Silminnäkijän mukaan tapahtumapaikalla ollut auto oli liukunut kohti jokitörmää, ja pelastuslaitos nosti autoa ylös.

– Alue kuuluu paikalliselle taksipalvelulle, jonka auto näyttäisi luisuneen kohti jokea. Mitään haittaa ihmisille vajoama ei varmaankaan aiheuttanut, hän kertoo.

Paikan päällä oli pelastuslaitoksen lisäksi Paimion kaupungin ja vesilaitoksen edustajat. Paimion kaupunki jatkaa tehtävän hoitamista.

Uutista korjattu kello12.25. Maanvajoama ei todennäköisesti johdukaan vesiputken vuodosta kuten Pelastuslaitoksen tilannekeskus aiemmin arvioi.

Uutista päivitetty lisätiedoilla pelastuslaitoksen tekemistä toimista.

Haluatko käyttää

Osallistuaksesi keskusteluihin ole hyvä ja kirjaudu TS-tunnuksillasi

Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Aloita keskustelu tästä jutusta
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.