Myrsky

Sade ja myräkkä työllistivät lauantaina pelastuslaitosta

RIITTA SALMI

Varsinais-Suomen pelastuslaitos sai lauantaina enimmillään 20–25 vahingontorjuntatehtävää tunnissa. Suurin osa tehtävistä oli puuvahinkoja, kuten puiden kaatumisia tielle tai sähkölinjoille.

– Pahin hetki kesti noin kahden tunnin ajan ja sijoittui kello 16–18 välille, mutta tehtävät tulivat kuitenkin aika portaittain. Mitään varsinaista paniikkia ei siten ollut, kertoo pelastuslaitoksen vuoroesimies Janne Kantti.

Kerrallaan tehtävissä ympäri Varsinais-Suomea oli suunnilleen 5–6 pelastuslaitoksen yksikköä.

Myrskyn alkaessa Uudestakaupungista oli irronnut laiturista muutama vene, ja pelastuslaitos olikin varmistanut tämän jälkeen köysien kiinnityksiä myös muista veneistä.

Uudestakaupungista torjuntatehtävät etenivät Laitilan, Mynämäen ja Pöytyän suuntaan. Vahingoista aiheutui liikenteelle hetkellistä haittaa, esimerkiksi puun kaatuessa tielle.

– Suurin henkilövahingon vaara taas oli Lokalahdessa Natural High Healing -festivaaleilla, jossa romahti teltta. Romahdusta oli kuitenkin osattu ennakoida, ja teltta saatiin tyhjennettyä ihmisistä turvallisesti.

Haluatko käyttää

Osallistuaksesi keskusteluihin ole hyvä ja kirjaudu TS-tunnuksillasi

Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Aloita keskustelu tästä jutusta
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.