Naantali

Naantalin auringonkukkapellolle pääsee poimimaan elokuun lopulla

NAANTALIN KAUPUNKI
Muutamat kukat ovat jo puhjenneet kukkaan uudella auringonkukkapellolla.
Muutamat kukat ovat jo puhjenneet kukkaan uudella auringonkukkapellolla.

Naantaliin on perustettu auringonkukkapelto ilahduttamaan kaupunkilaisia ja matkailijoita. Kukintaa odotetaan elokuun loppupuolella. Auringonkukkapelto sijaitsee Armonlaaksontien varressa, ennen Ruonan yhdystien risteystä saariston suunnasta tultaessa.

Apulaiskaupunginpuutarhuri Satu Lainio kertoo tiedotteessa, että uutta peltoa perustaessa etsittiin sopivaa, rakentamatonta viheraluetta sellaisella sijainnilla, josta se olisi monen kävijän helposti havaittavissa ja saavutettavissa.

– Auringonkukkapelto näkyy hyvin tietä pitkin liikkuessa, nyt odotetaan vain kukintaa. Tällä samalla alueella on myös vuosia sitten sijainnut auringonkukkapelto, Lainio kertoo.

Auringonkukkapellon perustaminen on yksi Naantalin ympäristöohjelman toimenpiteistä. Auringonkukilla halutaan tuoda kaupunkilaisille ja matkailijoille iloa, mutta niiden istuttaminen vaalii myös luonnon monimuotoisuutta.

Jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Auringonkukat tarjoavat perhosille mettä ja pölyttäjille siitepölyä kerättäväksi. Myös kirvat ja muut tuholaiset pysyvät kurissa, sillä auringonkukat houkuttelevat niitä syöviä petohyönteisiä. Talvella pystyyn jätetyt kukat voivat tarjota ravintoa linnuille.

Kaupunkilaiset pääsevät myöhemmin keräämään auringonkukkia omaksi ilokseen. Kukinnan odotetaan alkavan elokuun lopussa, joten auringonkukkia voisi tämän hetken arvion mukaan poimia viikosta 34 alkaen. Poimijoilta toivotaan kuitenkin malttia, sillä auringonkukkapellon olisi hyvä päästä kunnolla kukkimaan ennen poimintaa.

Ennen Naantalin Asuntomessujen päättymistä 14.8.2022 auringonkukkia ei saa poimia.

Haluatko käyttää

Osallistuaksesi keskusteluihin ole hyvä ja kirjaudu TS-tunnuksillasi

Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Aloita keskustelu tästä jutusta
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.