Yle

Yle-laki astui voimaan tänään – muutoksen taustalla Medialiiton kantelu EU-komissiolle

MARKO MATTILA

Tänään astuu voimaan Tasavallan presidentin Sauli Niinistön vahvistama muutos yleisradiolakiin.

Laki on muuttunut ensimmäinen elokuuta alkaen siten, että jatkossa Ylen julkaisemat tekstimuotoiset verkkosisällöt ovat nykyistä tiukemmin sidoksissa Ylen julkaisemaan audio- ja videosisältöön.

Toisin sanoen laki estää Yleä julkaisemasta verkossa pelkästään ja täysin tekstimuotoisia uutisia ja sisältöjä. Lakimuutoksella on tarkoitus selventää nykyistä sääntelyä sekä kaupallisen median toimintaympäristön että Ylen julkisen palvelun tehtävän kannalta.

Lakiin on kuitenkin jätetty poikkeuksia. Yle saa jatkossakin julkaista yksinään tekstimuotoisia sisältöjä, jotka ovat lyhyitä nopeisiin uutistilanteisiin liittyviä sisältöjä, lain mukaan välitettyjä viranomaistiedotteita, kulttuuriin ja oppimiseen liittyviä sisältöjä sekä saamen- ja romaninkielisiä sekä Suomessa muilla vähemmistönä olevilla kielillä julkaistuja tekstimuotoisia uutisia.

Jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Lakimuutos pohjautuu Medialiitto ry:n Euroopan komissiolle vuonna 2017 tekemään kanteluun Ylen valtiontuesta. Medialiitto pyysi komissiota ratkaisemaan, saako julkisia varoja käyttää tekstimuotoisen journalistisen sisällön julkaisemiseen, mikä ei liity julkisen palvelun yleisradio-ohjelmistoihin.

Myös mediakonserni Sanoma teki EU:n komissiolle valtiontukikantelun vuonna 2021 Ylen toiminnasta. Sanoman kantelu koski erityisesti Yle Areenaa.

Sanoma julkaisee Suomessa muun muassa Helsingin Sanomia ja on viime aikoina hankkinut omistukseensa yhä useampia mediataloja, kuten esimerkiksi tamperelaisen Aamulehden.

Lue lisää: Päätoimittajat: Ylen ja valtion noudatettava tukisääntöjä

Haluatko käyttää

Osallistuaksesi keskusteluihin ole hyvä ja kirjaudu TS-tunnuksillasi

Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita uusi viesti
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Aiemmat viestit (1)

Vanhimmat ensin
Vastaa
Z.Z.Zalolainen
Menikö hyvin mielestänne
Tuo Yle-soppa on vain katkeroituneiden kateellisten. panettelua.
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.