Liikennehäiriöt

Tulevan viikonlopun triathlontapahtuma haittaa liikennettä merkittävästi

ARI-MATTI RUUSKA
Challenge Turku -triathlontapahtuma järjestetään tulevana viikonloppuna. Kuvassa viime vuoden naisten kakkonen Heini Hartikainen.
Challenge Turku -triathlontapahtuma järjestetään tulevana viikonloppuna. Kuvassa viime vuoden naisten kakkonen Heini Hartikainen.

Challenge Turku -triathlontapahtuma aiheuttaa merkittäviä muutoksia liikenteeseen tulevana viikonloppuna. Tapahtuma aiheuttaa suurta liikennehaittaa keskustan alueella, sekä Turun ja Helsingin välisellä tiellä. Autoilijoiden kehotetaan käyttävän muita ajoreittejä mahdollisuuksien mukaan, kerrotaan Turun liikennekeskuksen tiedotteessa.

Tapahtuma on kaksipäiväinen ja tapahtumakeskus sijoittuu Aurajoen länsirannalle, Varvintorin ja Forum Marinumin välille. Odotettavissa on myös suurta yleisömäärää Aurajoen rannoille, joten niin autoilijoita, kuten pyörälijöitäkin, kehotetaan varovaisuuteen alueella. Kilpailureitit on osoitettu liikenneopastein ja -merkein.

Liikennevaloja on ohjattu pyöräilyreitillä keltavilkulle ja liikenteenohjaajat sekä poliisi ovat turvaamassa kilpailun kulkua. Liikenteelle aiheutuu hetkellisiä pysäytyksiä kilpailun aikana.

Lauantaina aiheutuvat liikennemuutokset:

Jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

- Linnankatu suljettu, välillä Crichtoninkatu - Vallihaudankatu, kello 11.00 - 16.00.

- Aurajoki on suljettu vesiliikenteeltä ajoittain, välillä Forum Marinum - Föri, noin kello 12.40 - 14.45.

Sunnuntaina aiheutuvat liikennemuutokset:

- Helsinginkatu - Ratapihankatu - Tukholmankatu välillä Suntiontie - Juhana Herttuan puistokatu oikeanpuoleinen ajokaista pois käytöstä sataman suuntaan ajettaessa kello 6.00 - 13.45.

- Helsinginkadulla, Suntiontien kohdalta, Helsingin suunnasta tuleva liikenne ohjataan Pispalantielle ja takaisin Kongressikujan kohdalta noin kello 8.00 - 13.45.

- Helsinginkadulla, välillä Kalevanramppi - Suntiontie, vasemmanpuoleinen ajokaista suljettu ajosuunnassa Turku kello 6.00 - 13.45.

- Turun ja Helsingin välinen moottoritie, välillä Kalevanramppi - Kirismäki, vasemmanpuoleinen ajokaista suljettu molempiin ajosuuntiin kello 6.00- 13.45.

- Itäinen Rantakatu on suljettu Hämeenkadun suunnasta, välillä Auransilta - Wäinö Aaltosen museo, kello 10.00 - 16.30.

- Vallihaudankadulla ja Juhana Herttuan puistokadulla yksi ajokaista pois käytöstä kello 6.00 - 13.45.

- Aurajoki on suljettu vesiliikenteeltä, välillä Forum Marinum - Föri, noin kello 8.50 - 10.10.

Haluatko käyttää

Osallistuaksesi keskusteluihin ole hyvä ja kirjaudu TS-tunnuksillasi

Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Aloita keskustelu tästä jutusta
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Luitko jo nämä?