Pörssiyhtiöt

Stora Enso odottaa tuloksen kohenevan viime vuodesta, toinen neljännes näyttää suuntaa

JUSSI LEINONEN

Metsäyhtiö Stora Enso odottaa tämän vuoden liiketuloksen paranevan viime vuodesta. Toinen vuosineljännes tukee näkymää, sillä konsernin operatiivinen liiketulos nousi 39 prosenttia 505 miljoonaan euroon. Liikevaihto kasvoi 18 prosenttia 2,6 miljardiin euroon.

Osakekohtainen tulos nousi hiukan 0,38 euroon edellisvuoden 0,26 eurosta.

Katsauskauden aikana konserni käynnisti kannattavuusselvityksen Belgiassa toisen paperilinjan muuntamisesta suuren volyymin kierrätetyn aaltopahvin linjaksi.

Käynnissä on myös käytöstä poistetun paperikoneen muuntamista koskeva kannattavuusselvitys Oulussa. Tutkittavana on uusiutuvan pakkauskartongin tuotannon laajentaminen 750 000 tonnilla vuodessa.

Akkukennojen ja -järjestelmien toimittaja Northvolt ja Stora Enso ovat toisella neljänneksellä solmineet kehittämisyhteistyösopimuksen, joka koskee vastuullisesti Pohjoismaista hankituista puupohjaisista komponenteista valmistetun akun kehittämistä.

Lisäksi Stora Enson kolme pakkausyksikköä Venäjällä myytiin paikalliselle johdolle. Konsernin kahden Venäjällä sijaitsevan sahan myynti paikalliselle johdolle on saatu päätökseen.

Haluatko käyttää

Osallistuaksesi keskusteluihin ole hyvä ja kirjaudu TS-tunnuksillasi

Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Aloita keskustelu tästä jutusta
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.