Asuntokauppa

Huippuluvuista on jo tiputtu, mutta asuntokauppa kukoistaa Turussa edelleen

TIMO JAKONEN
Kuvituskuva Turun Telakkarannasta. Turussa kaksioiden ja kolmioiden hintojen nousu on pysynyt lähellä kymmentä prosenttia, yksiöissä kasvu on ollut hitaampaa.
Kuvituskuva Turun Telakkarannasta. Turussa kaksioiden ja kolmioiden hintojen nousu on pysynyt lähellä kymmentä prosenttia, yksiöissä kasvu on ollut hitaampaa.

Asuntokauppojen määrissä on palattu Suomessa parin viime vuoden huippuluvuista vuoden 2019 tasolle. Myös Turussa kauppamäärät ovat laskeneet edellisvuosien ennätyksistä, mutta ne ovat kuitenkin edelleen keskimääräistä korkeammalla tasolla, selviää Nordean tiedotteesta.

Koko Suomessa asuntokauppoja tehdään tällä hetkellä noin 5 500 kuukaudessa. Vaikka asuntojen kauppamäärät ovat pienentyneet huippuluvuista, asuntojen myyntiajat ovat jatkaneet lyhentymistään koko maan tasolla. Tämä trendi on jatkunut myös Turussa ja osakeasuntojen myyntiajat ovat koko Suomen alhaisimmat.

Pankki on myös myöntänyt Turun alueelle asuntolainoja yli 18 prosenttia enemmän kuin vuoden ensimmäisten kolmen kuukauden aikana.

Inflaatio eli voimakas hintojen nousu on johtanut korkojen nousuun, ja kehitys näkyy pitkän aikaa nollakorkojen maailmassa rämpineiden asuntovelallisten taloudessa. Suomessa asuntovelkaantuminen ei ole kuitenkaan kasvanut samaa tahtia kuin Ruotsissa ja Norjassa. Kaikkien lainanhakijoiden maksukyky on varmistettu lainaa hakiessa kuuden prosentin korolla jo vuodesta 2010.

Jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Myös kuukausittainen säästäminen esimerkiksi rahastoon on kasvussa. Turussa kuukausisäästöasiakkaiden määrä on kasvanut viime vuoden vastaavaan aikaan verrattuna yli kymmenen prosenttia. Säästämisen ovat aloittaneet etenkin asuntolaina-asiakkaat ja nuoret.

– Korkojen nousuun voi varautua esimerkiksi säästämällä tai ottamalla lainalleen korkosuojan. Säästöjen avulla oma varallisuus monipuolistuu ja talouteen saa liikkumavaraa, vaikka lainanhoitomenot kasvaisivat. Korkosuoja puolestaan määrittelee sen, kuinka suureksi kuukausittaiset maksuerät voivat enimmillään nousta, sanoo toimipaikanjohtaja Taina Tallbacka-Kitola tiedotteessa.

Haluatko käyttää

Osallistuaksesi keskusteluihin ole hyvä ja kirjaudu TS-tunnuksillasi

Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Aloita keskustelu tästä jutusta
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Luitko jo nämä?