Älylaitteet

Nytkö loppuu kännyköiden ja tietokoneiden ostokierre? "Älypuhelinten käyttöikä on kyllä järkyttävän lyhyt", asiantuntija sanoo

TS/LM
Konsulttiyhtiö Counterpointin vuonna 2021 tekemän selvityksen mukaan elektroniikkajätettä syntyi vuonna 2019 globaalisti noin 50 miljoonaa tonnia. EU yrittää saada lainsäädännöllä elektroniikkajätteen kertymisen kuriin jäsenmaissaan edellyttämällä esimerkiksi, että laitteita pystytään korjaamaan ja päivittämään nykyistä paremmin.

Jos jatkuva älylaitteiden hajoaminen ärsyttää, tiedossa on hyviä uutisia. Markkinoille lähitulevaisuudessa tulevien uusien älypuhelinten, tablettien ja tietokonemallien täytyy olla paremmin korjattavi...

Tämä sisältö on digitilaajillemme.

Tilaamalla varmistat, että saat luotettavaa uutissisältöä. Saat kokonaiskuvan ympäröivästä yhteiskunnasta ja maailmasta – oman alueemme näkökulmasta.

Tilaa 1. kk 1,90 €

1. kuukausi vain 1,90 €, jonka jälkeen tilaus jatkuu normaalihintaan. Voit perua tilauksen, milloin haluat.
Oletko jo käyttänyt tarjouksen? Tilaa tästä

Tämä sisältö on digitilaajillemme.

Tilaamalla varmistat, että saat luotettavaa uutissisältöä. Saat kokonaiskuvan ympäröivästä yhteiskunnasta ja maailmasta – oman alueemme näkökulmasta.
Tee tilaus verkkosivuillamme.

Ystäväsi on lahjoittanut sinulle tämän jutun. Hyviä lukuhetkiä.

Haluatko käyttää

Osallistuaksesi keskusteluihin ole hyvä ja kirjaudu TS-tunnuksillasi

Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita uusi viesti
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Aiemmat viestit (9)

Vanhimmat ensin
Vastaa
ArvoTasa
Taas jälkijunassa...
Parempi myöhään kuin ei milloinkaan. Milloinkohan EU:ssa huomataan että laitteita tärkeämpää olisi kehittää Eurooppaan omat, mahdollisimman riippumattomat käyttöjärjestelmät ja ohjelmistot.
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Angus
Vast: Taas jälkijunassa...
Totta. Mitäs hyötyä meille pitikään tulla EU:sta? Edes jonkinasteinen riippumattomuus esim. Kiinasta ja USA:sta voisi olla hyvä, ja edes jonkinlainen huoltovarmuus (näissäkin asioissa).

Jotenkin kummaa kyllä on, että tilanne sai joskus mennä tähän ja jatkua niin pitkään tällaisena (= kalliitkin laitteet on uusittava 2-5 vuoden välein). Syyttävä sormi taitaa osua suurelta osin juuri kuluttajiin? Ei ole vaadittu.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Sivustaseuraaja
Vast: Taas jälkijunassa...
Tuota olen huudellut jo pitkään, mutta pahaa pelkään että silloin alkaa rahastuskin alusta. Jos muistatte, olihan meillä jopa oma rauta ja hyvä alku, mutta se tyrittiin kuten valtion bisneksetkin. Missä oltaisiin jos nokialaiset olisivat jatkuneet?
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
zmrzlina
Vast: Taas jälkijunassa...
Kyllä se sormi osoittaa yrityksiin. Mitä väliä kuluttajien vaatimuksilla on, kun kaikki yritykset tietävät, että pitkäikäisempien laitteiden myynti vähentäisi voittoja?
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Angus
Vast: Taas jälkijunassa...
zmrzlina, näin juuri asiat ovat nyt. Mutta jos, siis JOS, yksikin laitevalmistaja toisi markkinoille kestävän laitteen, niin voisihan se syrjäyttää useimmat muut. Varsinkin, kun kestävän laitteen valmistus ei ole kamalan paljon kalliimpaa kuin huonon, eli voisi myydä järkevään hintaan. Mitäs luulet, toimisko viidakkorumpu muutaman vuoden viipeellä? Ja hyvän laitteen valmistaja kohtaisi paljon vähemmän reklamaatioita ja takuukorjauksia kuin huonon.

Sitten toisaalta on aina kuluttajia, jotka haluavat tai joiden on pakko tyytyä halpaan, vaikka se kestäisikin vain takuuajan. Luulen, että esim. sossulle on turha esittää laskua kalliista ja kestävästä kodinkoneesta, jos halvemmallakin saa.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vastaa
Hima-Hönö
Ohjelmisto
"Ekosuunnitteluasetusten mukaan laitteisiin on oltava saatavilla varaosia ja ohjelmistopäivityksiä 7–10 vuoden ajaksi siitä, kun viimeinen mallia edustava laite on tuotu markkinoille."

Moni alunperin kallis ja vielä hyvin toimiva laite muuttuu turvattomaksi kun ei enää saa päivityksiä.
Äskettäin luin uudesta nykyajan vitsauksesta joka liittyy autojen tietotekniikkaan.
BMW:n istuinlämmitys on jo osin muutettu kuukausimaksulliseksi. Olin ällistynyt lukemastani.
Etäyhteydellä voidaan siis tehtaalta hallita mitkä ominaisuudet autossa toimivat tai eivät toimi.
Digitalisoituminen tuo mukanaan näköjään kaikenlaisia outoja sivuvaikutuksia tai niiden yrityksiä.
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Angus
Vast: Ohjelmisto
Eiköhän se ole aika ison osan kuluttajista halu, että vähemmän huipputekniikkaa ja enemmän perusjuttuja. Ylipäätään juttuja, joita voisi korjata jopa itse/kaveri ja jotka eivät olisi niin hiton virheherkkiä.

Vapaassa markkinataloudessa homman pitäisi toimia siten, että kuluttaja sanelisi ja yritykset tuottaisivat. No ei toimi, tässäkään. Jo todella pitkään esim. autoja ei ole voinut itse korjata, vaikka olisi miten huippumekaanikko. Pitää päivittää! Pitää ostaa lisenssi! Toivottavasti pitkäkäyttöisyys- ja korjaamismahdollisuusajattelu leviää mahdollisimman pian myös esim. autoihin ja rakentamiseen.

Taannoin, ollessani mukana vaihtokaupoilla, kysyinkin siitä, onko vastaavaa direktiiviä tiedossa myös autoille. Voin sanoa, että ajatus järkytti automyyjää! :-) Ja ei ollut, hänen tietääkseen. Varmasti onkin järkyttävä ajatus sille ihan huomattavalle osalle yrityksistä, jotka myyvät esim. autoja, auton varaosia ja autohuoltoa. Jos tämä asia muuttuu, niin kyllä muuttuu yritysmaailmakin.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
kommentti
Vast: Ohjelmisto
Puhelimien ja tablettien päivitysturva on todella lyhyt verrattuna niiden käyttöikään. Työkäytössäni olleet firman llisinkipuhelimet menivät vaihtoon aina vain "vanhuuttaan", ei siksi, ettei olisi voinut tehdä tarvittavia asioita. Puhelimet olivat ihan haasteellisissa olosuhteissa, mutta kun ne eivät olleet vasaroina, niin kestivät kyllä.

Piti sitten ostaa oma puhelin ja päädyin muinoin Suomessakin valmistettuun merkkiin, joka tarjoaa kaikki päivitykset kolmeksi vuodeksi. Luulen, että silloinkin se puhelin on edelleen käyttökelpoinen.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
ArvoTasa
Vast: Ohjelmisto
Pelkkä varaosien ja ohjelmistojen saatavuusaika ei pelkästään riitä, jonkinlainen hinta indekseillä korotettuna tai alennettuna täytyy myös olla määriteltynä, muuten valmistajat hinnoittelevat ne sellaisiksi että uusi laite tulee halvemmaksi, lisäksihän voi vielä tulla työn hinta.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.