Vesijohtoputki vaurioitui vanhassa koulurakennuksessa Perniössä – tiloissa öljysäiliöitä
Pelastuslaitos pumppaa vettä vanhasta koulurakennuksesta Perniön kirkonkylällä. Koulurakennusta ollaan purkamassa ja työmaalla vaurioitunut vesijohto on aiheuttanut vesivahingon, kertoo Varsinais-Suomen pelastuslaitoksen päivystävä palomestari Sebastian Holm.
– Tämä on vanha purettava koulurakennus, jossa purkutyömaalla on vesijohto vikaantunut ja siitä on päässyt vuotamaan rakennuksen kellariin, sanoo Holm.
Koska rakennusta ollaan muutenkin purkamassa, sen viereen on rakennettu uusi koulurakennus ja vuotava vesiputki on jo tukittu, ei pelastuslaitos tavallisesti Holmin mukaan pitäisi tehtävää kovin kriittisenä.
Tällä kertaa vesi kuitenkin pumpataan välittömästi pois, sillä rakennuksen tiloissa on mahdollisesti lämmitysöljysäiliöitä. Holmin mukaan säiliöt ovat vanhoja, joten niiden kuntoa on vaikea arvioida.
– Sen takia tämä pumpataan tyhjäksi, ettei öljy pääse sieltä vahingossakaan vuotamaan.
Holm ei osaa arvioida, kuinka paljon öljyä tarkalleen on rakennuksessa, mutta sen vuotaminen ympäristöön aiheuttaa aina ympäristövahingon riskin.
– Tämä todennäköisesti imeytyisi lähimaaperään ja sitä pitäisi kaivinkoneen kanssa kaivaa.