Tulipalot

Yön ja aamun aikana useita tulipaloja Varsinais-Suomen alueella

RIITTA SALMI

Varsinais-Suomen alueella sattui maanantai-illan ja tiistaiaamun välillä useita tulipaloja. Maskun Kammikujalle pelastuslaitos sai hälytyksen kello neljän aikaan aamuyöstä. Palossa tuhoutui omakotitalo lähes täysin, ja jälkisammutukset ovat edelleen käynnissä ainakin kahden tunnin ajan. Onnettomuudessa ei sattunut henkilövahinkoja, ja palon syytä ei vielä tiedetä.

Palosta muodostui runsasta savua alueelle, mutta se ei aiheuttanut haittaa alueen muille asukkaille, Varsinais-Suomen Pelastuslaitokselta kerrotaan.

Tiistaiaamuna kello seitsemän aikoihin Pelastuslaitos sai tiedon Salon rakennuspalosta. Kipinät aiheutuivat ukkosesta ja tulivat puhelinjaa pitkin vanhaan talousrakennukseen. Rakenteet eivät vaurioituneet, mutta talossa on hiukan mustia jälkiä. Henkilövahinkoja tai vaaraa ulkopuolisille ei ollut. Pelastuslaitoksen yksikkö lähtee pian paikalta.

Maanantai-illalla kello 23 paloi omakotitalo Sauvossa. Omakoti oli tyhjillään ja henkilövahinkoja ei sattunut. Talon alakerta ja kellari paloivat kuitenkin purkukuntoon. Tehtävä paikalla on ohi.

Jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Tiistaiyönä syttyi tulipalo myös Uudenkaupungin hoitokodissa. Asukkaat jouduttiin evakuoimaan. Palo sammutettiin aamuviiden jälkeen. Paikalla oli lähes 30 pelastusyksikköä.

Illalla paloi varastorakennus myös Pansion öljysatamassa. Paloa oli sammuttamassa kahdeksan yksikköä, ja henkilövahinkoja ei sattunut.

Haluatko käyttää

Osallistuaksesi keskusteluihin ole hyvä ja kirjaudu TS-tunnuksillasi

Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Aloita keskustelu tästä jutusta
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Luitko jo nämä?