Maailma

Ainakin kuusi ihmistä kuollut joukkoampumisessa Chicagossa ja 31 viety sairaalaan – 22-vuotias mies otettu kiinni

JIM VONDRUSKA

Ainakin kuusi ihmistä on kuollut joukkoampumisessa Chicagossa Yhdysvalloissa. Lisäksi 31 ihmistä on viety sairaalaan.

Poliisi on ottanut kiinni 22-vuotiaan miehen Yhdysvaltain itsenäisyyspäivänä tapahtuneeseen joukkoampumiseen liittyen. Asiasta uutisoivat muun muassa yhdysvaltalaismediat CNN ja New York Times.

Poliisi otti miehen kiinni Highland Parkin pohjoispuolella lyhyen takaa-ajon päätteeksi varhain tiistaina Suomen aikaa. Poliisi kertoi ennen miehen kiinniottoa uskovansa tämän olevan aseistettu ja "erittäin vaarallinen".

Medioissa kiinniotettua miestä kutsuttiin aiemmin sekä epäillyksi että kohdehenkilöksi. Poliisin tiedottaja Christopher Covellin mukaan kiinniotetun uskotaan olevan vastuussa joukkoampumisesta, kertoo CNN.

Jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Covellin mukaan poliisi on tutkinut huomattavan määrän digitaalista todistusaineistoa, joka johti tutkintaa kiinniotetun miehen suuntaan.

– Kutsuminen jotakuta epäillyksi tai kohdehenkilöksi on käytännössä sama asia, hän kertoi.

"Erittäin sattumanvaraista, erittäin tarkoituksellista ja erittäin surullista"

Poliisin mukaan ampuminen alkoi maanantaina hieman kello 10 jälkeen paikallista aikaa, kun Highland Parkin itsenäisyyspäivän paraati oli parhaillaan käynnissä.

– Vaikuttaa siltä, että kohteena oli paraatiyleisö. Erittäin sattumanvaraista, erittäin tarkoituksellista ja erittäin surullista, kertoi poliisin tiedottaja Christopher Covelli.

Lääkäri Brigham Templen mukaan Highland Parkin sairaalaan tuotiin 25 haavoittunutta, joiden ikähaarukkaa oli kahdeksanvuotiaasta 85-vuotiaaseen. Haavoittuneista neljä tai viisi oli lapsia, Temple kertoi.

Poliisi kertoi löytäneensä tapahtumapaikalta kiväärin. Poliisi ei kertonut yksityiskohtaisemmin sitä, mistä kivääri löytyi, mutta kertoi tilanteen näyttävän siltä, että ampuja olisi ampunut katolta.

Ampumistapauksen jälkeen viranomaiset peruivat itsenäisyyspäivän juhlallisuuksia Highland Parkissa ja lähistön kaupungeissa.

Poliisi kertoi aiemmin tiedotustilaisuudessa löytäneensä tapahtumapaikalta kiväärin. Poliisi ei kertonut yksityiskohtaisemmin sitä, mistä kivääri löytyi, mutta kertoi tilanteen näyttävän siltä, että ampuja olisi ampunut katolta. Poliisi kertoi myös etsivänsä tässä vaiheessa vain yhtä epäiltyä ampumisesta.

Viranomaiset peruivat kansallispäivän juhlallisuudet ja neuvoivat ihmisiä pysyttelemään sisätiloissa. Chicagon Tribunen tietojen mukaan poliisi oletti epäillyn ampujan olevan yhä aseistettu.

Jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

– Pyydän, että otatte yhteyttä rakkaisiinne ja varmistatte, että he ovat turvassa ja kerrotte heille, että olette itse turvassa myös. Tämä tilanne kehittyy nopeasti, ja me kerromme lisää tietoja, kun saamme niitä, Highland Parkin pormestari Nancy Rotering sanoi tiedotustilaisuudessa CNN:n mukaan.

Myös lähistön kaupungit ovat peruneet Yhdysvaltain itsenäisyyspäivää juhlistavat tapahtumat joukkoampumisen vuoksi.

Yhdysvaltain presidentti Joe Biden kertoo olevansa sokissa Highland Parkissa maan itsenäisyyspäivänä tapahtuneesta joukkoampumisesta.

Valkoisen talon sivuilla julkaistussa tiedotteessa Biden sanoo, että hän ja hänen puolisonsa Jill Biden ovat kiitollisia tapahtumapaikalla olleille ensihoitajille sekä lainvalvojille.

Biden kertoo puhuneensa Highland Parkin pormestarin sekä Illinoisin kuvernöörin kanssa ja tarjonneensa liittovaltion hallinnon apua. Lisäksi Biden sanoo ohjanneensa liittovaltion joukkoja auttamaan kateissa yhä olevan ampujan etsimisessä.

CNN kertoo, että 31 ihmistä on viety kahteen eri sairaalaan, heistä viisi korkeimman trauma-luokituksen hoitoon erikoistuneeseen sairaalaan. Paikalliseen sairaalaan on puolestaan hälytetty ainakin 20 ylimääräistä lääkäriä, jotta hoitohenkilökuntaa olisi riittävästi. Valtaosa uhreista on saa hoitoa ampumahaavoihin, paikallisen sairaanhoitojärjestelmän tiedottaja kertoo.

Jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Chicago Tribunen haastattelema Jack Steward kertoo laukaukset kuultuaan lukinneensa itsensä kenkäkauppaan, jossa hän työskentelee.

– Tämä on yksi kaikkein turvallisimmista yhteisöistä, 27-vuotias Steward sanoi.

– On mielipuolista, että voit todistaa jotain tällaista tullessasi töihin.

Asiasta kertovat useat yhdysvaltalaismediat, muun muassa Washington Post ja New York Times.

Haluatko käyttää

Osallistuaksesi keskusteluihin ole hyvä ja kirjaudu TS-tunnuksillasi

Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Aloita keskustelu tästä jutusta
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Luitko jo nämä?