Työehtosopimukset

Työmarkkinaosapuolet ovat hyväksyneet yksityisen terveyspalvelualan työehtosopimuksen – työntekijöiden edustajien mukaan neuvottelukierros oli poikkeuksellisen haastava

Terveydenhuollon työntekijöitä edustavat liitot Tehy, Super ja toimihenkilöliitto Erto ovat hyväksyneet yksityisen terveyspalvelualan työehtosopimuksen, tiedottaa Tehy.

Työehtosopimuksen sopimuskausi alkoi 1. toukokuuta ja se päättyy 30. huhtikuuta 2024. Viime viikolla saavutetun sopimusratkaisun mukaan työntekijöiden palkkoja korotetaan 1. lokakuuta lähtien kahdella prosentilla ja kesäkuussa 2023 1,9 prosentilla. Kuitenkin jos toimialakohtaisten palkkaratkaisujen korotustaso ylittää edellä mainitun määrän, se lisää korotusta edelleen.

Liittojen mukaan neuvottelukierros oli poikkeuksellisen haastava.

Sopimuksessa päätettiin palkankorotuksen lisäksi muun muassa paikalliseen sopimiseen liittyvistä seikoista, työhyvinvoinnista ja yhteistyöstä henkilöstön edustajien ja työnantajan välillä. Lisäksi ratkaisulla pyrittiin rakentamaan neuvottelusuhteita, kehittämään alaa ja tukemaan yleissitovan työehtosopimusjärjestelmän toimivuutta.

Sopimuksessa parannettiin myös määräaikaisten työntekijöiden asemaa siten, että työnantajan on annettava myös lyhyissä työsuhteissa kirjallisesti perusteet määräaikaisuudelle. Siinä myös sovittiin 90 päivän palkallisesta sairauslomasta työtapaturman, siitä aiheutuneen sairauden, ammattitaudin tai työtehtävistä johtuneen väkivallan vuoksi.

Uudessa sopimuksessa perhevapaamääräykset sovittiin sukupuolineutraalisti, eli kaikilla vanhemmilla ja huoltajilla on oikeus yhtä pitkään palkalliseen vanhempainvapaaseen.

Haluatko käyttää

Osallistuaksesi keskusteluihin ole hyvä ja kirjaudu TS-tunnuksillasi

Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Aloita keskustelu tästä jutusta
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.