Tulipalot

Suosittu Löylymestari-sauna tuhoutui rajussa tulipalossa Raumalla – vieressä sijaitseva maamerkki säästyi lieskoilta

LUKIJAN KUVA
Silminnäkijöiden mukaan Syvärauman kouluranta oli hieman ennen puoltayötä mustanaan, kun liekehtivästä saunarakennuksesta nousi sankka savu Syväraumanlahdelle.
Silminnäkijöiden mukaan Syvärauman kouluranta oli hieman ennen puoltayötä mustanaan, kun liekehtivästä saunarakennuksesta nousi sankka savu Syväraumanlahdelle.

Rauman Syväraumanlahdella sijaitsevan Merijakamo-rantaravintolan saunarakennus, muutama vuosi sitten valmistunut Löylymestari, tuhoutui juhannuksen jälkeisenä sunnuntai-iltana rajussa tulipalossa.

Hälytys palopaikalle tuli hieman yhdentoista jälkeen sunnuntai-iltana. Palomestari Kari Kankaanpää Satakunnan pelastuslaitokselta kertoi tuoreeltaan Länsi-Suomelle, että pelastajien saapuessa paikalle tuli oli levinnyt talon vesikattoon ja palo oli jo täydessä vaiheessa.

Paloa sammuttamaan hälytettiin useita pelastuslaitoksen yksiköitä. Rakennus tuhoutui purkukuntoiseksi. Kukaan ei loukkaantunut palossa.

Palomestari kertoi lehdelle sammutustöiden olleen haastavat merenrannassa sijaitsevan palopaikan sijainnin vuoksi.

Tuli ei päässyt leviämään Fåfängan niemessä sijaitsevan saunarakennuksen vieressä seisovaan Merijakamoon tai alueen maamerkkiin, vuonna 1992 rakennuttuun Kiikartorniin. Suvitien Merijakamo tiedotti muun muassa Facebook-sivullaan, että saunarakennuksen alueella kulkeminen on kielletty, mutta naapurissa sijaitseva ravintola palveli asiakkaita jo maanantaina normaalisti.

Jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Haluatko käyttää

Osallistuaksesi keskusteluihin ole hyvä ja kirjaudu TS-tunnuksillasi

Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Aloita keskustelu tästä jutusta
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.