Politiikka

Kokoomuksen valtuustoryhmä pui Rydmanin asemaa keskiviikkona, eduskuntaryhmää ei kutsuttu koolle

EMMI KORHONEN
HS julkaisi sunnuntaina laajan artikkelin kansanedustaja Wille Rydmanista.

Kokoomuksen valtuustoryhmä Helsingissä käsittelee Wille Rydmanin (kok.) asemaa keskiviikkona.

Asian vahvistaa valtuustoryhmää johtava Maarit Vierunen STT:lle tekstiviestitse. Hänen mukaansa asiasta tiedotetaan tarkemmin kokouksen jälkeen. Kokouksessa kuullaan myös Rydmania.

MTV:n uutiset kertoi aiemmin maanantaina Elina Valtosen (kok.) haastattelun pohjalta, että Rydmanin tapausta käsiteltäisiin sekä valtuustoryhmän että kokoomuksen eduskuntaryhmän kesken tällä viikolla.

Tämän uutisen jälkeen kokoomuksen eduskuntaryhmän kansliasta kuitenkin kerrottiin STT:lle, että ryhmä ei ainakaan senhetkisen tiedon mukaan olisi tällä viikolla koolla.

STT ei tavoittanut eduskuntaryhmän puheenjohtaja Kai Mykkästä vahvistamaan tai Valtosta kommentoimaan asiaa.

Haluatko käyttää

Osallistuaksesi keskusteluihin ole hyvä ja kirjaudu TS-tunnuksillasi

Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita uusi viesti
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Aiemmat viestit (8)

Vanhimmat ensin
Vastaa
Mankala
Ryhmä puimista
Se on tuttua touhua Rydmanille.
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vastaa
Kalle
No mutta!
Luulis että Ryydmanni tajuaa erota.Se luottamus meni viemäristä alas.Eikä taida Kokoomuksen
prossatkaan seuravassa gallupissa nousta.

yxxy
Huipulla useasti tuulista, myös matkalla...
Vastaavan taustan omaava henkilö kelpasi Yhdysvaltojen presidentiksi.

Buster
Syyllinen on selvillä
Enää pitää keksiä rikos, no Rydman onkin ihan liian oikeistolainen hallituksen apupuolue kokoomukseen.

Koba
Vast: Syyllinen on selvillä
Niin,eikös poliisi ollut tullut siihen tulokseen ettei ole edes esitutkintaa syytä aloittaa.Poliitikot ovatkin kovasti pöyristyneitä nyt tästä Rydmanin tapauksesta mutteivat ole kommentoineet lainkaanjuuri tuomion saanutta pormestariehdokasta.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Mankala
Vast: Syyllinen on selvillä
Tässä ei ole ollut kyse Rydmanin aatemaailmasta vaan touhuista alaikäisten tyttöjen kanssa
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Lisää