Rikosepäilyt

Alle kolmikymppistä miestä puukotettiin Turun keskustassa – poliisi pyytää silminnäkijähavaintoja

MARTTIINA SAIRANEN

Hieman alle kolmikymppistä miestä lyötiin puukolla Turun keskustassa noin puoli kolmelta lauantaina aamuyöllä, tiedottaa Lounais-Suomen poliisilaitos. Väkivallanteko tapahtui osoitteessa Linnankatu 19 Bar Kuka -ravintolan edessä. Uhri sai tilanteessa hengenvaarallisia vammoja ja on sairaalahoidossa.

Poliisi kertoo tutkivansa tapausta tapon yrityksenä. Epäiltynä on noin 25-vuotias mies, joka pakeni paikalta Linnankatua kohti satamaa ennen poliisin saapumista paikalle, eikä häntä tavoitettu yön aikana. Epäilty kuitenkin ilmoittautui poliisille itse lauantaina.

Rikosylikomisario Jari Riialin mukaan tapauksen tarkempi kulku, puukotukseen johtaneet tapahtumat tai motiivi eivät vielä ole tiedossa. Epäiltyä ei olla vielä päästy kuulemaan, mutta poliisin käsityksen mukaan tämä ja uhri olivat toisilleen entuudestaan tuttuja.

Jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

– Kyllä siinä ihmisiä on varmaan ollut paikalla näkemässä. Toivotaan, että sellaiset henkilöt, jotka sen ovat nähneet ottaisivat yhteyttä, sanoo Riiali.

Poliisi pyytääkin tapauksen silminnäkijöitä ilmoittautumaan poliisille sähköpostitse osoitteeseen vihjeet.lounais-suomi@poliisi.fi.

Riialin mukaan myös tapauksen tekoväline on yhä kateissa.

– Jos keskustassa näkyy jonkinlaista teräasetta pyydetään siitäkin ilmoittamaan poliisille.

Juttua päivitetty kello 10:33 poliisin kommenteilla.

Haluatko käyttää

Osallistuaksesi keskusteluihin ole hyvä ja kirjaudu TS-tunnuksillasi

Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita uusi viesti
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Aiemmat viestit (2)

Vanhimmat ensin
Vastaa
Jhk
Alle kolmikymppistä miestä puukotettiin yöllä Turun keskustassa.
Epäiltynä on noin 25-vuotias mies, joka pakeni paikalta Linnankatua kohti satamaa ennen poliisin saapumista paikalle, eikä häntä tavoitettu yön aikana.
Epäilty kuitenkin ilmoittautui poliisille itse lauantaina.👍🏼👋🏼-Hienoa!.
-Omatunto alkoi kolkuttamaan!.👍🏼😉
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vastaa
Jussila
Tapahtumapaikka…
…ei itse asiassa ollut Bar Kukan edessä vaan toisella puolen Kristiinankatua.