Huijaukset

Verohallinnon nimissä liikkuu edelleen huijaustekstiviestejä, joiden linkkejä ei tule klikata – tältä se näyttää

ARI-MATTI RUUSKA

Verohallinnon nimissä liikkuu edelleen huijaustekstiviestejä, joissa “hyvityksen saamiseksi” pyydetään klikkaamaan linkkiä verkkosivulle. Verohallinto ohjeistaa tuhoamaan viestin ja muistuttaa samalla, että todellisuudessa "hyvityksen" eli veronpalautusten maksua varten oma tilinumero kannattaa ilmoittaa OmaVerossa mahdollisimman pian.

Sähköpostilla ja tekstiviestillä tulleita huijausviestejä liikkuu Verohallinnon nimissä säännöllisesti. Verohallinnon mukaan rikolliset ajoittavat huijaukset usein ajankohtiin, jolloin veroasiat ovat muutenkin ihmisten mielissä. Juuri toukokuussa oli palkansaajien veroilmoituksen täydentämisen määräpäivät, kesällä puolestaan Verohallinto maksaa veronpalautuksia.

– Meille on tullut ilmoituksia näistä tekstiviestihuijauksista nyt kuukauden ajan. On hienoa, että ihmiset aktiivisesti ilmoittavat huijauksista meille ja varoittelevat huijauksista esimerkiksi somessa. Sähköpostimuotoisia huijausviestejä on näkynyt jo vuosia, tekstiviestimuotoiset huijaukset ovat hieman uudempi ilmiö, erityisasiantuntija Jaakko Nummijärvi kertoo Verohallinnon tiedotteessa.

Toimintaohjeet huijausviestin saaneelle ovat yksinkertaiset: älä klikkaa linkkiä, tuhoa viesti. Kaikki verotukseen liittyvät asiat voi hoitaa OmaVerossa. Huijausyritysten vuoksi Verohallinnon lähettämissä viesteissä ei todellisuudessa ole koskaan suoraa linkkiä OmaVeroon.

Haluatko käyttää

Osallistuaksesi keskusteluihin ole hyvä ja kirjaudu TS-tunnuksillasi

Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita uusi viesti
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Aiemmat viestit (2)

Vanhimmat ensin
Vastaa
Sivustaseuraaja
Hyvityksen…?
Viranomaiset eivät hyvitä ikinä yhtään mitään ja jos veronpalautusta tulee, se menee suoraaan tilille jos on tilinumeronsa antanut.
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vastaa
Kohuniklaamon_jätevesiseuranta
Verohallinnon puhallusviestit
Olen aina suhtautunut varauksellisesti verohallinnolta tuleviin viesteihin. Ideana niissä on aina se, että "anna meitille voimaa puolustaa hallituksen tyhjenevää rahapussia".

Hyvä onkin nyt tietää, että ne ovat huijausviestejä, joina olen niitä aiemminkin pitänyt.