Pönttöbongaus

Kuka pöntöstä kurkistaa? Viikonloppuna niitä tarkkaillaan taas – pönttöjä ei pidä avata

Tulevana viikonloppuna kerätään jälleen tietoa pönttölinnuista ja niiden pesinnästä. Birdlife Suomen järjestämässä tapahtumassa pönttöbongaukset voi ilmoittaa verkkolomakkeella.

Viikonlopun Pönttöbongaus-tapahtuma on järjestyksessään kymmenes. Tapahtuman aikana selvitetään, miten paljon lintuja linnunpöntöissä pesii tänä vuonna ja miten pesintä on edennyt.

Birdlife toivoo tietoja, mitä linnunpönttöjä omalla pihalla tai jollakin muulla tarkkailupaikalla on sekä mitä lajeja pöntöissä näkyy tai on näkynyt.

Pönttöbongauksen havainnoilla kerätään tietoa pönttölintujen pesimäkantojen muutoksista, pesintöjen onnistumisesta ja niiden ajoittumisesta eri puolilla maata. Pönttölintuja on kuitenkin tarkkailtava niitä häiritsemättä. Pönttöihin ei siis pidä kurkistaa, eikä pönttöjä pidä avata.

Viime vuoden Pönttöbongauksessa kertyi havaintoja yli 4 000 paikalta ja yhteensä ilmoitettiin yli 35 000 pöntön tiedot.

Havainnot pönttölinnuista voi ilmoittaa verkossa tai postikortilla. Pönttöbongauksen suojelijana toimii sisäministeri Krista Mikkonen. Bongauksen tuloksia voi seurata tapahtuman verkkosivuilla.

Haluatko käyttää

Osallistuaksesi keskusteluihin ole hyvä ja kirjaudu TS-tunnuksillasi

Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Aloita keskustelu tästä jutusta
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.