Kaukolämpö

Turku Energia nostaa kaukolämmön hintaa – maailmantilanne tuonut korotuspaineita

RIITTA SALMI
Hinnan nousun syyksi kerrotaan tuotantoon käytettävien polttoaineiden ja sähkön hinnan kasvu.

Turku Energian myymän kaukolämmön hinta säilyy kesäkauden eli kesä-elokuun ajan viime vuoden tasolla, mutta syksyn ja talven hintoihin on tulossa korotuksia. Syyksi Turku Energia nimeää kaukolämmön tuotantoon käytettävien polttoaineiden, kuten biomassan, kivihiilen, öljyn sekä sähkön hintojen nousun. Hinnankorotusten taso täsmentyy elokuussa.

– Kaukolämpömme hintakehitys on ollut viime vuosina laskeva ja on valitettavaa, että maailmantilanne on tuonut nyt korotuspaineita hinnan nostamiseksi. Tässä maailmantilanteessa huoltovarmuusroolimme ja varautumisemme korostuu. Tärkein tehtävämme on toimittaa asiakkaillemme toimitusvarmaa ja häiriötöntä lämpöä, Turku Energian Lämpö-yksikön johtaja Jari Kuivanen sanoo tiedotteessa.

Haluatko käyttää

Osallistuaksesi keskusteluihin ole hyvä ja kirjaudu TS-tunnuksillasi

Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita uusi viesti
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Aiemmat viestit (2)

Vanhimmat ensin
Vastaa
Jussi-55
Hyvät ovat selitykset
Selittäjä ei muistanut mainita että kaukolämpö suurelta osin tehdään hakkeella. Muisti kuitenkin kaikki kymmenen aihetta millä on joskus tuotettu kaukolämpöä. Turku todella tarvitsee lisää rahaa koska taas on menossa ja suunnitteilla projekteja joiden lopullinen hinta on 5 x alkuperäinen arvattu kustannus.
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vastaa
Jannis_H
Korhola oli oikeassa
Eija-Riitta korhola ennusti jo aikaa sitten, että vihreät tulee olemaan Euroopan vihatuin aate.
Eija-Riitta on opiskellut teoreettista filosofiaa ja marraskuussa 2014 hän väitteli tohtoriksi Helsingin yliopiston bio- ja ympäristötieteellisen tiedekunnan ympäristötieteiden laitokselta aiheenaan ilmastopolitiikka.

Tästä huolimatta Eija-Riitta ei kelpaa esim. YLE:lle keskustelijaksi ilmasto-ohjelmiin vaan paikalle raahataan päivystäviä marxisteja jotka esiintyvät vihreinä "asiantuntijoina" tai sitten eräs violettisankainen kaikkien alojen asiantuntija tulee höpöttämään jotain...