Autoteollisuus

Komponenttipula heikentää autotuotantoa ja rekisteröintejä Euroopassa

ARI-MATTI RUUSKA
Komponenttipula jarruttaa autoteollisuutta

Venäjän hyökkäys näkyy autoteollisuudessa. Autoalan tiedotuskeskuksen tiedotteessa kerrotaan, että sodan ja komponenttipulan on arvioitu vähentävän tänä vuonna autotuotantoa globaalisti yhteensä 2–3 miljoonalla autolla. Autotuotannon arvioidaan jäävän vähän yli 80 miljoonaan autoon ja vuonna 2023 noin 90 miljoonaan. Pandemiaa ennen vuonna 2018 autoja tuotettiin maailmassa noin 94 miljoonaa.

–Ensirekisteröinnit ovat vähentyneet koko Euroopassa, mutta erityisesti Pohjoismaissa. EU-alueella ensirekisteröinnit jäivät tammi-huhtikuussa 14,4 prosenttia viime vuoden tasoa alemmas. Tanskassa rekisteröinnit ovat jääneet 23,8 prosenttia ja Ruotsissa 18,7 prosenttia viime vuoden tasostaan, kertoo toimitusjohtaja Pekka Rissa Autoalan Keskusliitosta tiedotteessa.

Venäjän hyökkäys on aiheuttanut katkoksia esimerkiksi puolijohteiden valmistuksessa tarvittavan neon-kaasun ja johdinsarjojen tuotantoon. Raaka-aineiden saatavuus on sotatilanteen ja pakotteiden seurauksena heikentynyt suuresti.

Haluatko käyttää

Osallistuaksesi keskusteluihin ole hyvä ja kirjaudu TS-tunnuksillasi

Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita uusi viesti
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Aiemmat viestit (7)

Vanhimmat ensin
Vastaa
1350
Venäjän hyökkäys näkyy autoteollisuudessa
"Venäjän hyökkäys näkyy autoteollisuudessa"
...ei se nyt ihan pelkästään sillä selity. Toki ei helpotakaan komponenttipulaa tuo erikoisoperaatio kun ollaan lähdetty pakotekiristämisen tielle jolla entisestään tilannetta pahennamme.
Moottori 6.3.2022
https://moottori.fi/ajoneuvot/jutut/komponenttipula-nakyy-uusien-autojen-rekisteroinneissa-eika-muutosta-ole-luvassa-hetkeen/
"Saatavuusongelma ei ole yhden tekijän aiheuttamaa, vaan komponenttipula koostuu monista pienistä haasteista. Ongelman osatekijöihin liittyvät terästuotteiden ja värimetallien raaka-ainepula, joka on nostanut niiden hintoja. Sähköistymisen trendi on näkynyt komponenttien nopeasti kasvavana kysyntänä.
Samaan aikaan energian hinta on noussut ja sähkön saatavuuden kanssa on ollut haasteita, mikä on vaikeuttanut terästeollisuuden tuotantoa. Energian hintaa ja saatavuutta ovat nostaneet mm. erilaiset hiilineutraaliustavoitteet.
Lisäksi koronapandemian alkuvaiheessa tapahtuneet raaka-aine- ja komponenttivalmistajien tuotantojen alasajot aiheuttivat pulaa komponenteista. Kuin kirsikkana kakun päällä myös toimitusketjuissa on ollut pandemian aikana merkittäviä ongelmia, mikä on hidastanut komponenttien toimituksia.
Komponenttien hinnat ovat nousseet räjähdysmäisesti koronapandemian aikana. Tiettyjen terästuotteiden hinnat ovat saattaneet jopa kolminkertaistua kesästä 2020."
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
T.S.
Vast: Venäjän hyökkäys näkyy autoteollisuudessa
1350: "..ei se nyt ihan pelkästään sillä selity. Toki ei helpotakaan komponenttipulaa tuo erikoisoperaatio..."

Tosiharva ihminen enää puhuu 'puhdasta kremliä' johon tietysti kuuluu erikoisoperaatio.
Olisikohan Putinin ikiaikainen tulija Lukasenkokin jo aavistelemassa Putin syrjäyttämistä kun hän erikoisoperaation sijasta puhuu nyt jo sodasta.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vastaa
Verumexeat
Ei johdu sodasta...
Kaverini odotellut Volkkariaan jo vuoden ja kolme kuukautta!!!
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vastaa
Paavo Manninen
Onko kaikki härpäkkeet tarpeen?
Autoteollisuus voisi vaihteeksi palata pari askelta taaksepäin. Ovatko kaikki hilavitkuttimet ja perseensuristimet pakko ympätä autoon. Järkevillä varolaitteillakin selviäisi normaaliautoilija jo pitkälle. utojen hintakin putoaisi - ehkä.
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Hima-Hönö
Vast: Onko kaikki härpäkkeet tarpeen?
Arvon Paavo Manninen: Olet sinänsä aivan asian ytimessä noista härpäkkeistä.
Tämä asia on kuin kaksipiippuinen haulikko. (Kuten monessa asiassa muutenkin.)
Asiakkaat muka vaativat ja autonvalmistajat muka vastaavat vaatimuksiin.
Kylmä tosiasia mielestäni on että autonvalmistajat kilpailevat keskenään asiakkaista.
Niin ja samalla ajavat omia asioitaan ja etujaan päättäjien suuntaan.
En kiistä että turvallisuutta edistävä teknologia olisi huono asia.
Sensijaan ihmettelen että väännetään autosta älykkäämpi kuin kuljettajasta.
Tämän laitoin tarkoituksella mietittäväksi nykyinen teknologinen taso.
Jatkuvasti lisätään autoihin jopa turhaa elektroniikkaa jonka vain valmistaja osaa korjata.

En vastusta nykyistä "menoa" vaan mietin että mikä on valmistajien tavoitesuunta.
Kummat ohjaavat kehitystä: Autonvalmistajat vai poliitikot?
Kummat ohjaavat kehitystä: Ilmastotavoitteet vai pelkkä poliittinen itseisarvo.
Tämä on vain tällainen pohdiskelu että ketä on asiassa ohjaimissa. Siitä on kysymys.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vastaa
yxxy
Milloinka saadaan autot jotka kulkevat ilman meitä...ties miksi
Nykytekninen auto on kuin ohjelmointiin perustuva tietolaite. Kuitenkin ajoneuvon käyttöön tarvitaan edelleenkin vain voimalaite eli moottori, pyörät, ohjauslaite ja jarrut. Lisänä tulee ovien lukot ja valojärjestelmä sekä moottorin ohwlla lämmitin. Mutta ei...nykyisin! Kaikkea erityisjuttuja on sovitettava jotta auto olisi kuin lentokone automaattisine valvonta- ja käyttöominaisuuksineen. Ja kuitenkin useat meistä jopa väistävät näitten ominaisjuttujen käyttöä.
Komponenttipula - se on täysin tehty juttu...kovan kilpailuasetelman autoteollisuudessa johtuvasta tilasta. Autoteollisuus on vastuussa nykytilasta!
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Angus
Vast: Milloinka saadaan autot jotka kulkevat ilman meitä...ties miksi
Paras varmaan on, että on vaihtoehtoja. Perinteisiä ja ehkä joskus itseohjautuvia, karvahattumalleja ja luksusautoja. Eri tilanteisiin ja eri ihmisille sopivat eri ratkaisut. Toki ekologisuus ja turvallisuus kannattaa aina.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.