Ruoantuotanto

Ruuan hintaan kohdistuu poikkeuksellista nousupainetta – maidontuottajat kaikkoavat kovalla tahdilla

SARI HOLAPPA
Maidontuotannosta luopuminen on ollut voimakasta, sillä viime vuonna maidontuottajia oli lähes kahdeksan prosenttia vähemmän kuin edellisvuonna. Maitoa tuotti vuoden 2021 lopussa enää alle 5 000 tilaa.

Luonnonvarakeskuksen tuoreeessa maa- ja elintarviketalouden suhdannekatsauksessa ennakoidaan muun muassa energian ja lannoitteiden hintojen nousun nostavan ruuan hintaa jopa kymmenellä prosentilla vuoden 2022 aikana. Samalla ruuan hinnan nousu ylittää yleisen inflaatiovauhdin, ja ruokamenojen osuus koko kulutuksesta kasvaa. Viime vuonna ruokamenojen osuus kulutuksesta oli 12,5 prosenttia.

– Hinnannousu vaikuttaa myös kuluttajien ostokäyttäytymiseen ja ohjaa ostamaan tuoteryhmän halvimpia tuotteita tai kokonaan korvaavia vaihtoehtoja, kertoo Luken erikoistutkija Hanna Karikallio.

Viljan ja öljykasvien tuottajahinnat ovat nousseet niin Suomessa kuin maailmallakin huippulukemiin Venäjän hyökättyä Ukrainaan. Lisäksi vuoden 2021 heikon sadon myötä on jouduttu turvautumaan aiempaa enemmän varastojen käyttöön. Tuotanto alitti kotimaan kysynnän yhtä paljon viimeksi ennen vuosituhannen vaihdetta.

Jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

− Lähes kaikkien viljalajien tuotanto-omavaraisuus jäi Suomessa markkinakaudella 2021–2022 sadan prosentin lähelle tai peräti hieman sen alle, joten varastot ovat nyt poikkeuksellisen pieniä. Vuoden 2022 viljasadolla on erittäin suuri merkitys Suomen viljahuollolle ja -markkinoille, kertoo erikoistutkija Csaba Jansik Lukesta.

Viljoista poiketen öljy- ja valkuaiskasvien kysyntä on ylittänyt Suomessa tarjonnan jo pitkään, ja erityisesti täydennysvalkuaisrehuissa on oltu riippuvaisia tuonnista. Vuonna 2021 yhteenlasketusta soija-, rapsi- ja auringonkukkarouheesta runsas kolmannes oli peräisin Venäjältä, josta tuonti loppui maaliskuun 2022 alussa.

Lihan kokonaistuotannon- ja kulutuksen odotetaan kuluvana vuonna pysyvän Suomessa edellisvuoden tasolla, mutta kehitys lihalajien välillä vaihtelee. Naudan- ja sianlihan tuotanto ja kulutus vähenevät, kun taas siipikarjanlihan kulutuksen voimakas kasvu jatkuu. Siipikarjanlihan kulutus ohittaa kuluvana vuonna ensimmäistä kertaa sianlihan kulutuksen.

Loppuvuodesta 2022 kallistuvat lihatuotteet ja tuotantoa koetteleva kustannuskriisi saattavat tosin vähentää sekä lihan kulutusta että tuotantoa hieman nykyennusteista. Koska tuotantopanosten hintojen nousu koettelee koko Eurooppaa, lihan tuottajahinnat ovat nousussa kaikissa EU:n jäsenmaissa. Riittävät korotukset tuottajahinnoissa edesauttavat tuotannon jatkumista.

Ostorehujen ja muiden tuotantopanosten hintojen räjähdysmäinen nousu ravistelee myös maitosektoria. Maitoa tuotettiin Suomessa viime vuonna neljä prosenttia vähemmän kuin edellisvuonna, ja tuotannon arvioidaan jatkavan laskuaan myös tänä vuonna.

Tuotannosta luopuminen on ollut voimakasta, sillä viime vuonna maidontuottajia oli lähes kahdeksan prosenttia vähemmän kuin edellisvuonna. Maitoa tuotti vuoden 2021 lopussa enää alle 5 000 tilaa.

Jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

− Maidontuotanto tarvitsisi kasvaneiden kustannusten kompensoimiseksi yli 200 miljoonaa euroa lisää tulovirtaa vuoden 2021 tasoon nähden. Kotimarkkinoiden kuluttajahintojen muutokset ja niiden välittyminen tuottajahintoihin on keskeisin keino tulovirran kasvattamiseen. Myös maitotuotteiden viennin yksikköhintojen nousu tuo kaivattuja lisätuloja sektorille, arvioi erikoistutkija Olli Niskanen Lukesta.

Maatilayritykset joutuvat toimimaan tänä vuonna erittäin epävarmoilla markkinoilla, ja kustannusten nopea nousu syö erityisesti kotieläintilojen kannattavuutta. Tämä heikentää sekä kotieläintilojen maksuvalmiutta että lainanmaksukykyä, mikäli tuottajahinnat eivät kohoa nykyistä selvästi nopeammin.

Vilja, öljy- ja valkuaiskasvien viljelyn keskimääräinen kannattavuus voi sitä vastoin kuluvana vuonna kohentua viime vuoteen verrattuna, jos kasvukauden sadosta saadaan vähintään keskimääräinen.

Tänä vuonna maatilayritysten keskimääräinen kannattavuus jää katovuoden 2021 tasolle. Kustannuspaine jatkuu myös vuonna 2023, mikä heikentää kannattavan tuotannon edellytyksiä entisestään.

− Maatilayritysten yrittäjätulo on varsin herkkä päätuotteiden ja tuotantopanosten hintamuutoksille. Herkimpiä ovat vilja-, öljy- ja valkuaiskasvitilat sekä sika- ja siipikarjatilat. Keskimääräisen maatalousyrityksen yrittäjätulo muuttuu kuusi prosenttia, jos tuottajahinnat muuttuvat yhden prosentin ja kahdeksan prosenttia, jos tuotantopanosten hinnat muuttuvat yhden prosentin, kertoo tutkija Jukka Tauriainen Lukesta.

Haluatko käyttää

Osallistuaksesi keskusteluihin ole hyvä ja kirjaudu TS-tunnuksillasi

Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita uusi viesti
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Aiemmat viestit (3)

Vanhimmat ensin
Vastaa
Ajattelija
Tämähän on tarkoituskin
Eli pitkään tietyt ryhmät ovat ajaneet lihansyönnin lopettamista ja maidon juonnin lopettamista. Nyt siis mennään kovaa kohti heidän tavotteita. Vaikka vihreät salaatit talvella vasta päästöjä tuottavat taikka etelän hedelmät.
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
manterelainen
Vast: Tämähän on tarkoituskin
Siinä käy kuten turpeenpolton osaltakin. Alasajo nopeaa, mutta korvaava tuote hakusessa.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vastaa
Bimbo
Sodan varjolla
Olen ymmärtänyt niin, että maataloustukea (miljardeja) maksetaan nimenomaan siksi, että ruoan hintaa ei tarvitse nostaa. Tänä vuonna jo jaettujen lisämiljoonien pitäisi korvata lannoitteiden ja energian hinnannousut. Kauppojen tarvetta nostaa hintoja kai perustellaan kuljetuskustannuksilla. Siihen auttaisi bensa- ja dieselveron lasku. Ukrainan sotaan on tässä vaiheessa aika erikoista vedota.