Väitöstutkimus

Päihteiden käyttö yhteydessä mielenterveyden ongelmiin ja traumaattisiin kokemuksiin erityisesti pakolaisten keskuudessa

MIKAEL RYDENFELT
Pakolaistaustaiset henkilöt joutuvat usein kokemaan kuormittavia tilanteita lähtömaassaan, matkalla sekä uudessa asuinmaassaan. Väitöstutkimuksen mukaan tämä näkyy heidän päihteiden käytössään.
Pakolaistaustaiset henkilöt joutuvat usein kokemaan kuormittavia tilanteita lähtömaassaan, matkalla sekä uudessa asuinmaassaan. Väitöstutkimuksen mukaan tämä näkyy heidän päihteiden käytössään.

Päihteiden käyttö on yhteydessä mielenterveyden ongelmiin ja traumaattisiin kokemuksiin varsinkin humanitaarisista syistä maahan muuttaneiden keskuudessa. Syrjinnän ja päihteiden käytön yhteys osoittaa, että syrjintä on merkittävä terveyteen ja hyvinvointiin vaikuttava tekijä.

Lääketieteen lisensiaatti Essi Salama Turun yliopistosta selvitti väitöstutkimuksessaan vähemmistöjen päihteiden käyttöä. Aineistosta selvisi, että päihteiden käyttö on erilaista venäläis-, somalialais- ja kurdilaistaustaisissa väestöryhmissä koko väestöön verrattuna. Myös päihteiden käytön riskitekijät ovat eri väestöryhmillä osittain erilaisia.

Humalahakuinen alkoholin käyttö oli harvinaisempaa venäläis-, somalialais- ja kurditaustaisessa väestössä yleisväestöön verrattuna. Tutkimus osoitti myös, että päihteiden käyttö oli yhteydessä masennus- ja ahdistusoireisiin sekä itsetuhoisiin ajatuksiin kurditaustaisen väestön keskuudessa.

Jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

– Traumakokemukset olivat yhteydessä humalahakuiseen alkoholin käyttöön kurditaustaisilla ja elinaikaiseen kannabiksen käyttöön venäläistaustaisilla. Myös syrjintäkokemukset sisältyivät tekijöinä kannabiksen käyttöä selittäviin malleihin sekä venäläis- että kurditaustaisella väestöllä, Salama kertoo yliopiston tiedotteessa.

Stressi, erilaiset sosiodemografiset tekijät ja vastoinkäymiset, kuten mielenterveyden ongelmat sekä traumaattiset kokemukset, ovat koko väestössä yhteydessä päihteiden käyttöön. Salaman tutkimuksessa selvisi, että samantyyppiset sosiodemografiset tekijät olivat yhteydessä päihteiden käyttöön sekä maahan muuttaneiden että koko väestön keskuudessa.

– Erityisesti pakolaistaustaiset ja humanitaarisista syistä maahan muuttaneet joutuvat usein kokemaan erilaisia hyvinkin kuormittavia tilanteita lähtömaassaan, matkalla sekä uudessa asuinmaassaan. Aiemmista tutkimuksista tiedetään, että syrjintä, rasismi ja vihamielinen kohtelu lisäävät myös stressiä ja voivat vaikuttaa monin tavoin yksilöiden hyvinvointiin, Salama kertoo.

Haluatko käyttää

Osallistuaksesi keskusteluihin ole hyvä ja kirjaudu TS-tunnuksillasi

Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita uusi viesti
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Aiemmat viestit (1)

Vanhimmat ensin
Vastaa
vexi
Ei Suomeen kannata muuttaa juopottelemaan
Saksassa alkoholi maksaa vain kolmanneksen.
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.