Tietoliikenne

VSP pysyi plussalla, vaikka kannattavuus putosi isojen investointien vuoksi

Vakka-Suomen Puhelimen liikevaihto kasvoi edellisvuodesta, mutta arvioitua maltillisemmin 21,6 miljoonaan euroon.

Koronaviruspandemia on vaikuttanut yhtiön toimintaan ja liiketoiminnan kannattavuus putosi viime tilikaudella aiempien vuosien tasosta. Tulos ylsi kuitenkin plussalle, sillä liikevoittoa kertyi 0,3 miljoonaa euroa eli 1,4 prosenttia liikevaihdosta.

Yhtiön vakavaraisuus säilyi vahvana, emoyhtiön taseen loppusumma oli tilikauden lopussa lähes 30 miljoonaa euroa. Yhtiö työllisti viime tilikauden aikana keskimäärin 420 työntekijää seitsemällä paikkakunnalla ja henkilöstömäärä on kasvanut edelleen kuluvalla tilikaudella.

Yhtiö teki viime tilikauden aikana poikkeuksellisen mittavat, peräti yli kuuden miljoonan euron investoinnit, jotka rahoitettiin aiempien vuosien tapaan kokonaan tulorahoituksella. Investoinnit kohdistettiin yhtiön valokuituverkkoalueen laajentamiseen, verkkoinfrastruktuurien laiteinvestointeihin sekä liiketoimintakauppoihin.

Jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Yhtiö osti tilikauden aikana osuuskunta Eurajoen Puhelimen koko liiketoiminnan ja kasvatti omistusosuutensa tytäryhtiö Teknomeria Oy:ssä yli 99 prosenttiin.

Yhtiön omavaraisuusaste säilyi investoinneista huolimatta korkeana 82,1 prosentissa. Yhtiö on jakanut osinkoja vuodesta 2002 alkaen yhteensä noin 8,5 miljoonaa euroa ja vuodelta 2021 yhtiö jakaa osinkoa jälleen yli 403 000 euroa.

Vuonna 1896 perustettu VSP on ICT-alan palveluyhtiö, joka tarjoaa yrityksille ulkoistettua asiakaspalvelua sekä IT- ja tietoliikennepalveluja. Yhtiö palvelee monen eri toimialan yrityksiä, ja monet sen asiakkaista lukeutuvat oman alansa tunnetuimpiin brändeihin Suomessa. Varsinais-Suomen ja Satakunnan alueilla yhtiö tarjoaa valokuituliittymiä ja TV-palveluja kuluttajille.

Haluatko käyttää

Osallistuaksesi keskusteluihin ole hyvä ja kirjaudu TS-tunnuksillasi

Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Aloita keskustelu tästä jutusta
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.