Lahjoitus tieteelle

Koneen säätiöltä miljoonalahjoitus humanistiseen tutkimukseen – Turun yliopistolle 600 000 euroa

JANE ILTANEN
Turun yliopiston humanistisen tiedekunnan historian, kulttuurin ja taiteiden tutkimuksen laitos toimii Arcanum-rakennuksessa Yliopistonmäen juurella. Arkistokuvassa valtion taideteostoimikunnan puheenjohtaja Henri Terho tarkastelemassa taiteilija Heikki Marilan Kukat XIII -maalausta (2009) Arcanumin neuvotteluhuoneessa huhtikuussa 2021. Arcanumiin on sijoitettu esille 20 taideteosta.
Turun yliopiston humanistisen tiedekunnan historian, kulttuurin ja taiteiden tutkimuksen laitos toimii Arcanum-rakennuksessa Yliopistonmäen juurella. Arkistokuvassa valtion taideteostoimikunnan puheenjohtaja Henri Terho tarkastelemassa taiteilija Heikki Marilan Kukat XIII -maalausta (2009) Arcanumin neuvotteluhuoneessa huhtikuussa 2021. Arcanumiin on sijoitettu esille 20 taideteosta.

Koneen säätiö ilmoittaa lahjoittavansa yhteensä 4,5 miljoonaa euroa suomalaisen humanistisen koulutusalan tukemiseen. Lahjoitusvaroja saavat Aalto-yliopisto, Helsingin yliopisto, Jyväskylän yliopisto, Taideyliopisto ja Turun yliopisto. Turun yliopiston humanistinen tiedekunta saa potista 600 000 euroa.

Säätiö toivoo, että rahoitus kohdennettaisiin erityisesti taiteen tutkimukseen ja taiteelliseen tutkimukseen. Säätiö kertoo haluavansa lahjoituksellaan turvata eri oppialojen moninaisuutta ja tutkimuksen vapautta. Pontimena on tiedotteen mukaan tukea etenkin niitä aloja, jotka ovat kärsineet "rahoitusleikkauksista ja koulutuspolitiikan priorisoinneista".

Säätiö kertoo käyneensä yliopistojen kanssa dialogia "yli vuoden ajan" niiden rahoitustilanteesta. Taiteiden tutkimuksen ja taiteellisen tutkimuksen tilanne on Suomessa erityisen tuen tarpeessa, säätiö kertoo johtopäätöksinään.

Jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

– Meistä ymmärrys taiteesta ja kulttuurista on oleellinen osa humanistista tutkimusta ja yliopiston sivistävää tehtävä. Taide ja kulttuuri ovat tärkeä osa inhimillistä hyvinvointia. Lisäksi perustutkimuksen monialaisuuden ylläpitäminen on tärkeää, sillä kukaan ei osaa ennustaa, mitä milloinkin tarvitaan, kommentoi Koneen säätiön johtaja Ulla Tuomarla lahjoituksen merkitystä tiedotteessa.

Säätiön myöntämä rahoitus on osa valtion vastinrahaohjelmaa 2020–2022, jossa valtio myöntää yliopistoille tietyn euromäärän suhteessa niiden keräämään yksityiseen pääomaan. Yhteensä myönnettävä pääoma on enintään 67 miljoonaa euroa kaikille yliopistoille.

Lue myös:

Koneen säätiöltä 38 miljoonaa tieteelle ja taiteelle – Turun yliopistoon yksi suurimmista apurahoista

Esittäville ja visuaalisille taiteille yli kolmen miljoonan rahoitus – Näitä turkulaisia ryhmiä tuettiin

Haluatko käyttää

Osallistuaksesi keskusteluihin ole hyvä ja kirjaudu TS-tunnuksillasi

Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Aloita keskustelu tästä jutusta
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Luitko jo nämä?