Koronarokotukset

Raisiossa koronarokotukset palaavat terveysasemalle kesäkuussa – rokotukset jatkossa vain ajanvarauksella

TATU LERTOLA
Raisiossa koronarokotteita annetaan kesäkuun alusta alkaen kaupungin terveysasemalla.
Raisiossa koronarokotteita annetaan kesäkuun alusta alkaen kaupungin terveysasemalla.

Raision koronarokotuspiste siirtyy kesäkuun alusta alkaen Terveysristeyksestä takaisin kaupungin terveysasemalle. Siirron myötä rokotuksiin tulee jatkossa varata aika, eikä niitä anneta enää vuoronumerolla. Terveysasemalla rokotuksia annetaan 12-vuotiaille ja sitä vanhemmille. Rokotukseen ilmoittaudutaan automaatilla ja mukaan on hyvä ottaa Kela-kortti.

Alle 12-vuotiaiden rokotukset annetaan edelleen keskitetysti Raision keskustan neuvolassa. Lasten rokotusaikoja voi tiedustella omalta neuvola- tai kouluterveydenhoitajalta ja alle 10-vuotiaiden osalta myös sähköisesti.

Raision kaupunki vastaa Raision ja Ruskon yhteistoiminta-alueen rokotuksista. Ajan voi varata ajan sähköisessä ajanvarauksessa raisio.terveytesi.fi. Puhelimitse raisiolaiset voivat varata ajan Raision terveysasemalta, numerosta 02 434 3183, ja ruskolaiset Ruskon terveysasemalta numerosta. 02 4343 150. Kuulovammaisten tekstiviestipalvelu toimii Raision terveysasemalla numerossa 044 797 1358 ja Ruskon terveysasemalla numerossa 044 797 1723.

Toukokuun loppuun asti rokotuksen saa edelleen ilman ajanvarausta Terveysristeyksessä arkisin kello 9–15.30. Lisätietoa Raision koronarokotuksista voi lukea osoitteesta raisio.fi/koronarokotukset.

Haluatko käyttää

Osallistuaksesi keskusteluihin ole hyvä ja kirjaudu TS-tunnuksillasi

Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Aloita keskustelu tästä jutusta
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.