Nato-jäsenyys

Haaviston mukaan Suomi on valmistautunut kaikenlaisiin turvallisuusuhkiin

EPA/JOHANNA GERON
Suomen ulkoministeri Pekka Haavisto (vihr).

Ulkoministeri Pekka Haaviston (vihr) mukaan Suomi seuraa nyt erityisen tarkkaan mahdollisia hybridi- tai kyberuhkia. Valtionjohdon Nato-ilmoituksen jälkeen Euroopan parlamentin ulkoasiainvaliokunnalle puhunut Haavisto sanoi, että Suomi on varautunut kaikenlaisiin turvallisuusuhkiin.

Haavisto kertoi Suomen keskustelleen muiden EU-maiden kanssa siitä, millaista tukea Suomi ja Ruotsi voisivat saada muilta EU-mailta sinä aikana, kun hakemus Natoon liittymiseksi on jätetty, mutta jäsenyysprosessi on kesken, eivätkä sotilasliiton turvatakuut vielä ulotu hakijamaahan.

EU:n 27 jäsenmaasta 21 kuuluu myös sotilasliitto Natoon.

Keskusteluissa on nostettu esiin myös EU:n perussopimuksen artikla 42.7 keskinäisestä avunannosta.

– On tärkeää painottaa artiklan sisältämää solidaarisuutta, Haavisto sanoi.

Jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Haavisto korosti myös läheistä yhteistyötä Ruotsin kanssa.

– Meillä on paljon yhteisiä harjoituksia ja yhteistä sotilaallista suunnittelua Ruotsin kanssa, Haavisto sanoi europarlamentaarikoille.

Nato-päätös lähestyy

Haavisto oli parlamentin ulkoasiainvaliokunnan kuultavana torstaina aamupäivällä lähes suoraan valtionjohdon Nato-tiedotteen julkaisun jälkeen.

Keskustelun ajankohta oli kuitenkin sovittu jo paljon aikaisemmin. Alun perin Haaviston oli tarkoitus keskustella valiokunnan kanssa muista aiheista, mutta Venäjän helmikuussa aloittama hyökkäys Ukrainaan muutti puheenaiheen kohteen turvallisuus- ja puolustuspolitiikkaan.

Haavisto totesi europarlamentaarikoille, että Suomi lähestyy vauhdilla kansallista Nato-päätöstä.

Suomen odotetaan jättävän hakemuksensa Natoon liittymiseksi lähipäivinä. Presidentti Sauli Niinistö ja pääministeri Sanna Marin (sd) totesivat tänään yhteisessä tiedotteessaan, että Suomen on ensi tilassa haettava Naton jäseneksi.

"Venäjä ei kunnioita sodan sääntöjä"

Aloituspuheenvuorossaan Haavisto kuvaili Euroopan muuttunutta turvallisuustilannetta. Huomiot olivat pitkälti samoja, joita on nostettu Suomessa esiin turvallisuusympäristön muutosta koskevassa ajankohtaisselonteossa.

Haavisto sanoi, että Venäjän tapa toimia on arvaamaton ja maa on osoittanut olevansa valmis painostamaan naapureitaan ilman laajaa liikekannallepanoa. Hyökkäys Ukrainaan on osoittanut, että Venäjä on valmis toimiin, jotka ovat riskialttiita sille itselleenkin.

Haavisto nosti esiin myös Venäjän puheet joukkotuhoaseista.

– Venäjä ei kunnioita sodan sääntöjä, Haavisto sanoi.

Kevään aikana Ukrainassa on paljastunut useita epäiltyjä sotarikoksia. Haavisto painotti, että kaikki epäillyt tapaukset on tutkittava tarkkaan.

Haluatko käyttää

Osallistuaksesi keskusteluihin ole hyvä ja kirjaudu TS-tunnuksillasi

Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita uusi viesti
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Aiemmat viestit (4)

Vanhimmat ensin
Vastaa
Mankala
Seuraava presidentti?
Tuntuu kansalta Caruna kaupat nyt unohtuneen, kun tuli tosi paikka.
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
ArvoTasa
Vast: Seuraava presidentti?
Miten olisi Arhinmäki, joka ainoana ministerinä vastusti Carunakauppoja?
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vastaa
Verumexeat
Mutta rajoja ei voida sulkea!!??
EU ei sisäministeriön mukaan antanut Suomelle lupaa sulkea rajojaan missään tilanteessa?? Olisikohan antanut Ukrainallekaan...
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Me57rtsi
Vast: Mutta rajoja ei voida sulkea!!??
Haitanneeko tuo mittään, kun maamme sisällä on jo niitä riskejä ihan riittävästi. Vieläkään ei ole myöskään julkisesti kerrottu, oikeasti, keitä Haavisto kävi salaa hakemassa AL-Hollin leiriltä. Ulkoministerin tulisi olla luotettava henkilö. Nykyisemme käy valehtelemassa professuuristaan Amerikassa ja salakuljettaa keneltäkään lupaa saamatta henkilöitä AL-Hollin leiriltä maahamme ja valehteli kyseessä olevan lapsia. No, onhan 17 vuotiaskin tavallaan lapsi.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.

Luitko jo nämä?