Hyväntekeväisyys

Atlantin yli soutajilta lihasvoimalla 100 000 euroa Itämeren suojeluun

WILHELM ÖHMAN
John "Jolle" Blässar (vas.) ja Markus Mustelin treenasivat soutukilpailua varten sekä yhdessä että erikseen. He kertoivat joulukuussa vuonna 2021, että ovat muun muassa soutaneet kesällä Suomessa ja harjoitelleet kaksi tuntia soutua, kaksi unta -rytmiä.

Turkulaislähtöinen Markus Mustelin ja John "Jolle" Blässar soutivat yli Atlantin 41 päivässä vuodenvaihteessa.

Kyse oli Atlantic Challenge -soutukilpailusta, jossa suomalaissoutajat voittivat pariairosoutajien luokan käytettyään Atlantin valtameren ylittämiseen 41 päivää ja 11.03.41 tuntia.

Kokeneet valtameripurjehtijat ovat ylittäneet Atlantin purjeilla monta kertaa, mutta nyt he ylittivät valtameren ensimmäistä kertaa lihasvoimalla. Yhteensä kisaan osallistui kolmisenkymmentä venekuntaa.

Atlantic Challenge on hyväntekeväisyyskilpailu ja kaikki soutukilpailuun osallistuneet veneet nimesivät hyväntekeväisyyskohteen. Mustelin ja Blässar keräsivät projektillaan varoja Itämeren suojeluun. Atlantin yli soutajat pääsivät tavoitteeseensa ja rahaa saatiin kokoon 100 000 euroa. Rahat käytetään Itämeren suojeluun John Nurmisen säätiön ja ja Pidä Saaristo Siistinä ry:n kautta.

Jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Lue myös: Soutajat valmistautuvat Atlantin ylitykseen – Markus Mustelin ja Jolle Blässar ottivat ensimmäiset aironvedot valtamerellä

Atlantin yli soutavat suomalaiset puolimatkassa: alussa haasteita, joista huolimatta kaksikko johtaa luokkaansa

Suomalaissoutajat saapuivat maaliin ylitettyään Atlantin

Takana noin miljoona aironvetoa – Atlantin yli soutanut suomalaiskaksikko palasi kotimaahan

Haluatko käyttää

Osallistuaksesi keskusteluihin ole hyvä ja kirjaudu TS-tunnuksillasi

Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita uusi viesti
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Aiemmat viestit (8)

Vanhimmat ensin
Vastaa
Mankala
Mihin rahat käytetään?
Miten nämä yhdistykset parantavat Itämeren tilaa?
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Hima-Hönö
Vast: Mihin rahat käytetään?
"Rahat käytetään Itämeren suojeluun John Nurmisen säätiön ja ja Pidä Saaristo Siistinä ry:n kautta."

Mankala ottaa ja googlaa asian. Jos ei ole omaa nettiyhteyttä niin kirjastoissa on ilmaiseksi käytössä.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
ArvoTasa
Vast: Mihin rahat käytetään?
Ympäristövirkahenkilön mielestä kai väärin pelastettu?
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Mankala
Vast: Mihin rahat käytetään?
Hima-Hönö on varmaan kirjastossa nähnyt kysymykseni, että miten? Miten Itämeren tila siitä paranee, että rahoja kerätään näille yhdistyksille? Ja paljonko se on jo tähän asti parantunut keräysvaroilla?
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Hima-Hönö
Vast: Mihin rahat käytetään?
Mankala: Ilmeisesti mielestäsi ainoastaan ilmastonmuutosta pitää torjua kaikilla pienilläkin teoilla.
Kai Itämeren parantamiseenkin kelpaavat kaikki pienetkin teot.
Oletan että mikäli tietävänä kirjoittelee asioita Itämeren tilasta niin tietäisi noistakin toimista.
Itse tiedän sen että ainakin saaristoa kannattaa pitää siistinä.

Mikäli asiassa pysytään niin kyllä nuo äijät aikamoisen teon tekivät tämän asiansa eteen.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Mankala
Vast: Mihin rahat käytetään?
Onko AT ympäristövirkahenkilö 🤣
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Mankala
Vast: Mihin rahat käytetään?
Hima-Hönö: saaristo kannattaa pitää siistinä, se on selvä. Sen voi myös sanoa. Muutoin yrität syöttää omia mielikuviasi. Pienillä teoilla ei ratkaista ilmastonmuutosta eikä paranneta Itämeren tilaa. Niitä voi kyllä tehdä oman mielenrauhan vuoksi.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
ArvoTasa
Vast: Mihin rahat käytetään?
@Mankala, en ole, mutta taisi osua ja upota?
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.