Ulkoasiainvaliokunta

Jo neljäs nuorisojärjestö vaatii Tuomiojan eroa ulkoasiainvaliokunnan varapuheenjohtajuudesta

TATU LERTOLA
Erkki Tuomioja (sd) ei ole piilotellut penseää kantaansa Suomen Nato-jäsenyyteen.

Kristillisdemokraattiset nuoret vaatii Erkki Tuomiojan (sd) eroa ulkoasiainvaliokunnan varapuheenjohtajuudesta. Aiemmin myös Kokoomusnuoet, Keskustanuoret ja Perussuomalaisen Nuoriso ovat kritisoineet Tuomiojan toimintaa.

KD-nuorten mukaan Tuomiojan puheet Natoon ja Venäjään liittyen ovat olleet hänen asemassaan harkitsemattomia.

– Ulkoasiainvaliokunnan varapuheenjohtajan toimi on luonteeltaan sellainen, että se vaatii aidon kyvyn hoitaa tehtävä isänmaan edun mukaisesti. Tuomiojan toimien perusteella voidaan katsoa, että tämä kyvykkyys ei ole toteutunut”, kritisoi KD-nuorten puheenjohtaja Ami Rinta-Valkama tiedotteessa.

KD-nuoret kertoo pitävänsä huolestuttavana, että "vaikutusvaltainen poliitikko yhtyy rajan takaa tulevaan informaatiovaikuttamiseen, ja näin psykoosiin liittyvillä puheillaan sekoittaa arkaluontoista turvallisuuspoliittista keskustelua epäasiallisesti, välittämättä sen enempää roolistaan, jossa toimii."

Aiemmin ulkoasiainvaliokunnan puheenjohtajana toiminut Mika Niikko erosi ulkopoliittisesti haitallisten lausuntojensa jälkeen. Tuomioja kannatti Niikon eroamista tehtävästään.

KD-nuoret vaatii sosiaalidemokraattien erottavan Tuomiojan ulkoasiainvaliokunnan varapuheenjohtajan tehtävästä, ellei tämä eroa itse.

Haluatko käyttää

Osallistuaksesi keskusteluihin ole hyvä ja kirjaudu TS-tunnuksillasi

Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita uusi viesti
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Aiemmat viestit (12)

Vanhimmat ensin
Vastaa
Leo Lindstedt
Yhden totuuden kannannottoja
Demokratiassa on tapana sallia erilaisia näkemyksiä. Nyt nuo otsikossa mainitut nuorisojärjestöt ratsastavat äkkikääntyneet, kaupallisen ja muodollisesti puolueettoman median toitottomat yhden totuuden pakkomielteellä vaatimalla erilaisen mielipiteen näkemystä tehtävästään erottamisen perusteeksi - tosiasiassa omien keskustaoikeistolaisten kannatuksen lisäämiseksi seuraavissa vaaleissa
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vastaa
JKax
Nuoret ovat radikaaleja
Sananvapautta halutaan rajoittaa. Tuomioja totesi vain selvän tosiasian sanoessaan median olevan sotapsykoosin vallassa.
Toivottavasti meille ei enää koskaan tule alle viisikymppisistä koostuvaa hallitusta. Hormonit saavat kriisitilanteissa yliotteen järjestä.
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vastaa
ArvoTasa
Keskustelua
Laajaa keskustelua on haluttu, saako siis esittää erilaisia kannanottoja ja kritiikkiä vai tarkoitetaanko / sallitaanko "keskustelulla" vain Natomyönteistä kantaa?
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vastaa
Malvik
Nato on uusi suomettuminen. Keskustella asiasta ei saa
Tuomioja on lausunnoissaan Nato kriittinen, mutta ei hän ole ilmoittanut olevan Nato kielteinen. Eikö näille nuorisojärjestöille kelpaa kriittinen keskustelu ? Väite, että Tuomioja ei hoitaisi tehtävää isänmaan edun mukaisesti on nykyisin eduskunnassa vallitsevan maalitus tavan mukaista ja näissä nuorisojärjestöissä on juuri tätä maalitus tapaa käyttäviä puolueita. Mitä rajan takaa tulevaa informaatio sotaa Tuomioja on levittänyt ? Infoemaatiota rajantakaa on levittänyt kyllä meillä muut.dosentit. Taisi Tuomioja sohaista kusiaispesään jossa jokainen oikeistopuolue pyrkii olemaan me olimme jo aikoja sitten Nato kannalla, mutta siinä on iso ero olla jonkin kannalla ,mutta eu tehty mitään asian eteen. Harkitematonta on politisoida vakava asia ,kuten Nato jäsenyys pelkän poliittisten pisteiden keruun vuoksi.

Lisää