Sairaanhoito

Tehy kannustaa jäseniään ilmoittamaan potilasturvallisuuden vaarantumisista – ilmoituksia jätetty viidessä päivässä yli 1000

RIITTA SALMI

Tehy kertoo käynnistäneensä kampanjan, jossa kehotetaan jäseniä ilmoittamaan tehostetusti potilasturvallisuuden vaarantumisesta aluehallintoviranomaisille. Kampanjalla Tehy haluaa tehdä näkyväksi, että potilasturvallisuus vaarantuu päivittäin hoitajapulan vuoksi. Tehyn mukaan kanteluita on tehty torstaina käynnistyneen kampanjan jälkeen noin 1200 kappaletta.

Tehyn verkkosivuille on avattu ohje ja lomake, jolla jäsenet voivat tehdä kantelun potilasturvallisuuden vaarantumisesta. Kantelu kannustetaan tekemään, jos esimerkiksi työvuorosta puuttuu työntekijä ja tilalle ei ole saatu tai hankittu sijaista, potilaita tai asiakkaita on tilapäisesti enemmän kuin suunnitellulla henkilöstömäärällä voidaan hoitaa tai perehdytys on ollut puutteellista. Samalla jäseniä pyydetään ilmoittamaan asiasta myösTehyyn.

Tavanomainen käytäntö on, että potilasturvallisuuden vaarantuessa asiasta ilmoitetaan työnantajalle.

Jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

– Jäsenten yhteydenotot ovat jo pitkään kertoneet, että ilmoittaminen potilasturvallisuuden vaarantumisesta työnantajalle tai HaiPro-ilmoitusten tekeminen niin sanotusti läheltä piti -tilanteissa ei johda riittäviin toimenpiteisiin eikä parannuksiin. Tällä tehostetulla ilmoitusmenettelyllä valvovalle viranomaiselle haluamme tehdä potilasturvallisuuden vaarantumisen näkyväksi konkreettisesti, toteaa Tehyn puheenjohtaja Millariikka Rytkönen tiedotteessa.

Rytkösen mukaan on ikävää, että vasta lakko herätti poliitikkojen huolen potilasturvallisuudesta.

– Jos tästä jotain hopeareunusta etsii, uskon, että asian näkyvä esille nostaminen voi johtaa myös tilanteen korjaamiseen. Valtaosa viiden päivän aikana tehdyistä kanteluista kertoo, että potilasturvallisuuden vaarantumisen syynä on ollut työvuorosta puuttuva työntekijä tai sijaisen puuttuminen eli hoitajapula. Sama pula, jota pyrimme sote-alan pelastusohjelmalla ratkaisemaan, hän toteaa.

Haluatko käyttää

Osallistuaksesi keskusteluihin ole hyvä ja kirjaudu TS-tunnuksillasi

Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita uusi viesti
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Aiemmat viestit (2)

Vanhimmat ensin
Vastaa
Angus
Kysymys
Puuttumatta mihinkään muuten mitenkään ja ottamatta kantaa yhtään mitenkään muuten, niin ihmettelen, miksi sote-henkilöstö ei ole enempää tehnyt näitä ilmoituksia aiemmin. Jos jopa päivittäin lähes kaikilla osastoilla rajat paukkuvat, niin miksi ei ole ilmoiteltu aiemmin?
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Pyöräilijä
Vast: Kysymys
Jos saisin yhden arvauksen niin siksi, että ketään ei ole kiinnostanut koska veroprosenttia halutaan alemmas.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.

Luitko jo nämä?