Palkinnot

Akateemikko Sirpa Jalkaselle Suomalaisen Tiedeakatemian kunniapalkinto

JANE ILTANEN
Sirpa Jalkanen on alansa johtavia tutkijoita maailmalla.
Sirpa Jalkanen on alansa johtavia tutkijoita maailmalla.

Suomalainen Tiedeakatemia myöntää akateemikko Sirpa Jalkaselle elämäntyöstä korkeimman kunnianosoituksensa, kunniapalkinnon. Jalkanen on maailman johtavia immuunisolujen liikkumismekanismien tutkijoita. Kunniapalkinnon arvo on 30.000 euroa.

Turun yliopistosta lääkäriksi vuonna 1979 valmistunut Sirpa Jalkanen on toiminut Turun yliopiston immunologian professorian vuodesta 2007.

Hän päätyi omien sanojensa mukaan tutkijaksi sattumalta.

– Tutkijaa minusta ei pitänyt tulla, mutta kohtalo kuljettaa, jos sen antaa tehdä niin. Väitöskirjansa valmistuttua mieheni ilmoitti lähtevänsä Stanfordiin. Ei siinä sitten muu auttanut kuin jättää lastenklinikka ja vääntää väitöskirja, jotta saisin töitä Stanfordissa. Sattumalta päädyin laboratorioon, jossa juuri oli löydetty ensimmäinen valkosoluliikenteestä vastaava molekyyli hiiressä. Tämä oli erittäin tärkeä löytö, koska valkosoluliikenne on puolustusmekanismimme peruspilari, Jalkanen kertoo.

Jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Suomeen palattuaan Jalkanen päätti jatkaa tutkimusuraa, ja keskittyä tutkimaan soluliikennettä haitallisissa tulehduksissa ja syövissä katsoen. Jalkanen väitteli lääketieteen ja kirurgian tohtoriksi vuonna 1983.

Hän on myös toiminut akatemiaprofessorina kolmena kautena vuosien 1996 ja 2018 välillä. Suomen Akatemian huippuyksikön johtajana hän on toiminut kahdesti.

Jalkanen on myös osallistunut pörssiin listattujen bioteknologia yritysten perustamiseen. Jalkanen on saanut urallaan lukuisia palkintoja ja tunnustuksia. Hänet on palkittu muun muassa varttuneen tutkijan Anders Jahre -palkinnolla vuonna 2005 ja lääkäriseura Duodecimin Matti Äyräpään palkinnolla vuonna 2008. Hänet on valittu myös Norjan tiedeakatemian ja Academia European jäseneksi. Sirpa Jalkanen valittiin Suomalaisen Tiedeakatemian jäseneksi vuonna 1998 ja hän toimi Tiedeakatemian esimiehenä vuosina 2010–2012. Akateemikon arvo Jalkaselle myönnettiin vuonna 2015.

Haluatko käyttää

Osallistuaksesi keskusteluihin ole hyvä ja kirjaudu TS-tunnuksillasi

Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Aloita keskustelu tästä jutusta
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.