Kauppa

S-ryhmän koronasta kärsineet toiminnot palailevat vähitellen ennalleen

JANE ILTANEN
S-ryhmässä marketkauppa kasvoi alkuvuonna 1,5 prosenttia, mutta myös koronan kurittamat toimialat, kuten ravintolat, alkavat taas nousta.
S-ryhmässä marketkauppa kasvoi alkuvuonna 1,5 prosenttia, mutta myös koronan kurittamat toimialat, kuten ravintolat, alkavat taas nousta.

S-ryhmän tammi–maaliskuun veroton vähittäismyynti oli lähes 2,93 miljardia euroa, jossa oli kasvua edellisvuoteen verrattuna 7,1 prosenttia.

Marketkaupan kasvu oli S-ryhmässä alkuvuonna 1,5 prosenttia vuodentakaiseen verrattuna. S-ryhmän marketkauppa sisältää päivittäistavaran lisäksi Prisman käyttötavarakaupan sekä rautakaupan.

Koko suomessa päivittäistavaran myynti kasvoi alkuvuonna yhden prosentin.

S-ryhmän liikennekauppa eli ABC-asemat ylsivät alkuvuonna lähes 30 prosentin kasvuun edellisvuoteen verrattuna. Myynti ylitti koronaa edeltävän vuoden 2019 tason.

Polttonesteiden myynnin kasvun taustalla on öljytuotteiden hintojen nousu. ABC-ravintoloissa kasvua toi koronarajoitusten purkaminen.

Koko ryhmän ravintoloiden ja hotellien myynti kasvoi yli 60 prosenttia edellisvuodesta ja tavaratalo- ja erikoiskaupan myynti lähes 20 prosenttia.

Haluatko käyttää

Osallistuaksesi keskusteluihin ole hyvä ja kirjaudu TS-tunnuksillasi

Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Aloita keskustelu tästä jutusta
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Luitko jo nämä?