Kaupunginjohtaja

Anna-Kristiina Korhosta esitetään yksimielisesti Salon kaupunginjohtajaksi

SSS/VESA KÄIVÄRÄINEN
Salon vs. kaupunginjohtaja Anna-Kristiina Korhonen valittiin yksimielisesti uudeksi kaupunginjohtajaksi. Ennen nykyistä sijaisuuttaan hän on toiminut kaupungin talousjohtajana.
Salon vs. kaupunginjohtaja Anna-Kristiina Korhonen valittiin yksimielisesti uudeksi kaupunginjohtajaksi. Ennen nykyistä sijaisuuttaan hän on toiminut kaupungin talousjohtajana.

Salon kaupunginjohtajan valinnasta vastuussa oleva työryhmä esittää yksimielisesti Anna-Kristiina Korhosta uudeksi kaupunginjohtajaksi.

Työryhmän puheenjohtaja, kaupunginhallituksen puheenjohtaja Saku Nikkanen toteaa, että työryhmä näki Korhosen vastaavan parhaiten hakuprofiilissa edellytettyä osaamista ja kokemusta.

Korhonen on toiminut Salon vs. kaupunginjohtajana viime lokakuusta asti. Ennen sairauslomalle jääneen ja sittemmin irtisanoutuneen Tero Nissisen sijaisuutta Korhonen toimi Salon talousjohtajana.

Nikkasen mukaan Korhosen näyttö kaupunginjohtajana toimimisesta on niin vahvaa, että on mahdollista esittää häntä valittavaksi kaupunginjohtajaksi ilman alkuperäisessä aikataulussa olleita tilaisuuksia ja testauksia.

Salon kaupunginjohtajan tehtävään saatiin määräaikaan mennessä Korhosen suostumuksen lisäksi seitsemän hakemusta. Työryhmä haastatteli eilen keskiviikkona neljä hakijaa.

Haastattelujen jälkeen työryhmä päätti yksimielisesti, että soveltuvuustestauksia ei tehdä ja kaupunginhallitukselle esitetään Anna-Kristiina Korhosen valintaa kaupunginjohtajaksi.

Kaupunginjohtajan valinta etenee kaupunginhallituksen käsittelyyn 9. toukokuuta ja edelleen kaupunginvaltuuston päätettäväksi 16. toukokuuta.

Haluatko käyttää

Osallistuaksesi keskusteluihin ole hyvä ja kirjaudu TS-tunnuksillasi

Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Aloita keskustelu tästä jutusta
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Luitko jo nämä?