Talous

Työhuonevähennyksen hakuaika alkamassa – vähennys ei siirry veroilmoitukseen automaattisesti

Työhuonevähennyksen hakuaikana verotuksessa on alkamassa. Verohallinnon mukaan työhuonevähennys ei siirry veroilmoitukselle automaattisesti aiempien vuosien perusteella, vaan se pitää itse täydentää veroilmoitukseen.

Yli 400 000 henkilöä haki työhuonevähennystä ensimmäiseltä koronavuodelta 2020. Määrä oli yli neljä kertaa suurempi kuin vuotta aikaisemmin.

– Todennäköisesti työhuonevähennyksiä ilmoitetaan paljon myös tänä vuonna, sillä etätyöskentely jatkui laajasti vuonna 2021, Verohallinnon ylitarkastaja Minna Palomäki kertoo tiedotteessa.

Työhuonevähennys pitää täydentää itse veroilmoitukseen paitsi silloin, kun työhuonevähennys on ilmoitettu jo viime vuonna muutosverokortin hakemisen yhteydessä.

Verohallinto sanoo, että yksinkertaisinta on tehdä niin sanottu kaavamainen työhuonevähennys. Tällöin kuluja ei tarvitse eritellä eikä niistä tarvitse esittää tositteita.

Haluatko käyttää

Osallistuaksesi keskusteluihin ole hyvä ja kirjaudu TS-tunnuksillasi

Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Aloita keskustelu tästä jutusta
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.