Muistatko Mato-Villen? Turkulaisnainen löysi kasetin, jolta paljastui legendaarisen katusoittajan kolkko varoitus Venäjästä
Mato-Ville eli Viljo Tiinus oli legendaarinen turkulainen katusoittaja, joka esitti vanhoja suomalaislauluja Turun keskustassa säällä kuin säällä.
Mato-Villen (1917–2003) soittoa kuultiin 1980-luvun alusta 1990-luvun lopulle. Jos noina vuosina liikkui kaupungin keskustassa, häntä ei voinut olla näkemättä – ja kuulematta.
Kappaleiden välillä kansantaiteilija kommentoi ohikulkijoita suorasanaisesti: "Mitä työ luulette olevanne, nyrpistelette nokkaanne vaikka mie istun ja soitan hiki hatussa".
Kasetilla hän laulaa, kommentoi ajan politiikkaa ja puhuu sodasta.
Mato-Ville oli sotaveteraani ja Karjalan evakko, joka ei aina ymmärtänyt turkulaisuutta. Siitä huolimatta – tai juuri siksi – hän tahtoi jättää Turun Sanomille muiston itsestään.
"Olisko Turun Sanomat ystävällinen ja julkaisisi sen, jos käsiinsä saa", hän kysyy nauhalla.
Kasetti päätyi Turun Sanomille tänä keväänä turkulaisen Marjatta Halmeen tuomana. Hän sai kasetin Mato-Villeltä vuosituhannen vaihteessa.
– Olin kuuntelemassa hänen soittoaan torin kulmalla, ja yhtäkkiä hän lykkäsi kasetin käteeni: "Mä annan tän sulle", hän sanoi. Olin aivan hölmistynyt, Halme muistaa.
Hän kertoo ettei tuntenut Mato-Villeä henkilökohtaisesti. – Kerran vappuna vein hänelle ilmapallon ja kiitin soitosta, ehkä hän minut siitä muisti.
Halme kertoo kuunnelleensa kasetin muutamia kertoja. – Se on ollut kaapissa muiden kasettien joukossa. Nyt päätin, että onhan minun se teille tuotava.
Mato-Ville ryhtyi katusoittajaksi jäätyään eläkkeelle vakuutustarkastajan työstä. Soitto oli keino saada lisätienestiä eläkkeen päälle. Hän oli työskennellyt myös poliisina ja parikymmentä vuotta maanviljelijänä.
Mato-Ville aloitti musisoinnin käsisahalla ja jousella. Lopputulos ei aina hellinyt kuulijan korvia, ja pian Mato-Ville siirtyi yleisön ja poliisin pyynnöstä muihin soittimiin: hanuriin, mandoliiniin, kasakkakapustaan, rumpuihin ja huuliharppuun. Hanuri oli venäläinen, eristysteipillä korjailtu.
Turun Sanomien arkistosta löytyy muutamia juttuja, joissa Mato-Ville oli mukana. Soittotaitoaan hän kommentoi sanomalla sitä olevan sen verran, "ettei peäse luteet silmil hyppimää".
Tiinuksen soittajanimi Mato-Ville oli peräisin opiskelijaporukalta, joka kerran lauloi hänen kanssaan. Nuoret kuulivat soittajan harrastavan kalastusta ja antoivat tälle lempinimen.
Nimi oli ilmeisesti mieluinen, sillä kasetti-testamentissaan hän kutsuu itseään jatkuvasti Mato-Villeksi.
Mato-Ville esiintyi yleensä Wiklundin kulmalla, kunnes tavaratalo antoi soittoniekalle häädön.
Risteyksen toisella puolella, Börsin kulman ulkokahvilassa, soittoa siedettiin. Mato-Villen katsottiin tuovan kansainvälistä tuulahdusta kaupunkiin ja jopa houkuttavan asiakkaita.
Välillä Mato-Ville soitti Kauppatorilla. Torikauppiaat saattoivat hermostua soittoon, varsinkin jos asiakkaat valittivat. Joskus torille kutsuttiin poliisit, jotka ottivat asiassa sovittelevan roolin.
Soittourallaan Mato-Ville koki myös kireää kilpailua, kun katusoittajien määrä kasvoi. "Mänevät antamaa rahasa väärää paikkaa", hän kommentoi turkulaisia.
Kasetilla Mato-Ville puhuu paljon Karjalasta, olihan hän kotoisin Karjalan kannakselta, Sakkolasta.
Hän oli 22-vuotias, kun talvisota syttyi. Mato-Ville oli sodassa etulinjassa kaksi kertaa ja vihasi syvästi sotimista. "Sota tekee ihmisestä pedon", hän sanoi Turun Sanomien haastattelussa vuonna 1989.
Miehen mukaan pahimpia petoja ovat sotaherrat, jotka lähettävät "poikasia murhattavaksi mahdottomiin paikkoihin" ja sen jälkeen kehtaavat tulla tepastelemaan sankarihaudoilla.
Mato-Ville kertoi olleensa jatkosodassa Syvärillä mottia purkamassa, kun hän loukkaantui vihollisen kranaatista. Kaverille kävi huonosti, sillä häntä kranaatti osui suoraan kasvoihin. Haavoittunut Mato-Ville selviytyi yksin takaisin omiensa luo.
Kasetilla Mato-Villen sodanvastaisuus tulee esiin sekä puheissa että lauluissa.
Sodan jälkeen Mato-Villestä tuli evakko, ja häntä selvästi harmitti karjalaisista annettu kuva tyhjätaskuina. Kasetilla hän kertoo Yrjö-isänsä omaisuudesta näin:
Pikkupoikana Sakkolassa Mato-Ville kalasteli Laatokan rannoilta haukia ja lohia. Kalaa nousi yli perheen tarpeen, ja ylimääräiset hän myi eteenpäin.
Paikalliset pojat tekivät bisnestä myös ampumalla räkättirastaita. Poliisi maksoi yhdestä räkätistä 50 penniä. Rahalla sai seitsemän patruunaa, ja jos osumatarkkuus oli kohdallaan, voittoa tuli mukavasti.
Sakkola oli ennen sotaa vauras pitäjä, joka tunnettiin rotuporsaistaan. Siellä oli asunut Tiinus-sukunimen omaavia ihmisiä satojen vuosien ajan.
Mato-Ville kulkeutui kauas Karjalasta. Ensimmäisen kerran hän esiintyi Turun Sanomissa vuonna 1974. Jutussa pienviljelijä Tiinus vastusti tilakokojen suurentamista. "Mitä pienemmät tilakoot sitä parempi kansa. Kunnallinen maatalouskoneasema on yksi askel kohti kommunismia", hän sanoi.
Soittajavuosinaan Mato-Ville vieraili myös Tukholman metroasemilla, ja hänen kasetti-testamenttinsa kertoo näistäkin ajoista. Ruotsalaiset toimittajat veivät hänet soittamaan tv-studioon, "viikkoa ennen Palmen murhaa", hän muistelee.
Kasetin toiselle puolelle Mato-Ville on nauhoittanut pitkät pätkät presidentti Martti Ahtisaaren uudenvuodenpuhetta.
Ahtisaaren mukaan "laajentuva ja vahvistuva EU on paras mahdollinen kumppani Venäjälle". Nauhalla Mato-Ville tekee selväksi, että hän on tästä turvallisuuspoliittisesta analyysistä eri mieltä ja kommentoi asiaa sarkastiseen tyyliinsä.
Testamentissaan Mato-Ville osoittaa tarkkanäköisyyttä. Hän ei ole tyytyväinen hallitukseen ja kehottaa jokaista kansalaista äänestämään "omatuntonsa eikä kuppikuntien mukaan".
Mato-Villen mukaan itäisessä naapurissa "vapauden tuulet puhaltavat", mutta...
Mato-Villen mielestä presidentin puhe rönsyilee liian kauas, aina Kiinaan ja Afrikkaan asti. Hänen mielestään Suomen johtajan pitäisi puhua omasta maastaan.
Erityisesti Mato-Villeä tuntuu loukkaavan presidentin lausahdus "entisille taistelutantereille emme palaa". Hän muistuttaa, että Karjalassa on hänen isänsä hauta.
Ääninauhan käsittely: Juha Paju-Heikkilä.
