Ryöstöt

Alaikäistä poikaa puukotettiin Inkoossa – myös epäillyt alaikäisiä

LENNART HOLMBERG

Alaikäistä poikaa puukotettiin vatsaan Inkoon kirkonkylän keskustassa kiirastorstaina illalla. 15-vuotias uhri toimitettiin paikalta Lastensairaalaan Helsinkiin.

− Teräaseella vatsan alueelle aiheutettu vamma on aina hengenvaarallinen. Tässä tapauksessa asianomistajalla on kuitenkin ollut onnea matkassa, ja hän on jo päässyt pois sairaalasta, tutkintaa johtava rikoskomisario Mats Sjöholm kertoo Länsi-Uudenmaan poliisilaitoksen tiedotteessa.

Kun poliisipartiot tulivat tapahtumapaikalle, paikallisen marketin lähistölle, paikalla oli puukotetun lisäksi muita nuoria.

Poliisin mukaan epäillyt tekijät olivat poistuneet paikalta, mutta partio otti heidät kiinni saman illan aikana. Kaikki epäillyt ovat alaikäisiä, ja yksi heistä alle 15-vuotias. Kukaan ei ole enää kiinniotettuna.

Poliisin esitutkinnassa on selvinnyt, että epäillyt yrittivät saada teräaseella uhkamaalla asianomistajan laukun. Tämän jälkeen tilanne oli eskaloitunut puukotukseksi.

Poliisi selvittää tapahtunutta törkeän ryöstön yrityksenä. Poliisi kertoo, että rikosnimikkeet voivat tarkentua esitutkinnan aikana. Törkeästä ryöstöstä voi saada vankeutta vähintään kaksi ja enintään kymmenen vuotta.

Poliisi pyrkii saamaan esitutkinnan valmiiksi ja syyteharkintaan vielä kuluvan kevään aikana.

Haluatko käyttää

Osallistuaksesi keskusteluihin ole hyvä ja kirjaudu TS-tunnuksillasi

Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita uusi viesti
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Aiemmat viestit (2)

Vanhimmat ensin
Vastaa
Sivustaseuraaja
Mikä näitä vaivaa?
Ei mene viikkoakaan etteikö jossain päin maata joku alaikäinen heiluttele puukkoa tms. Enkä usko pätkääkään, että näissä on vain koronaa syyttäminen. Kyllä se syy – tai seuraus, on jossain muualla, nyt on vain helppo laittaa koronan syyksi.
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Ajattelija
Vast: Mikä näitä vaivaa?
Samaa mieltä sivustaseuraajan kanssa. Nyt olisi korona aikana pitänyt olla vanhemmilla aikaa omille lapsille kun ei ole kaiken maailman harrastuksia tiellä. Eli ottakaa hyvät vanhemmat nyt aikaa omille lapsille ja jos et laita rajoja lapsille pienenä niin mistä ne isona ne oppii?
Koulussa kun rajoja koitetaan laittaa te olette ensimmäiseksi siellä puolustamassa omaa kullannuppua kun ei se ole mitään tehnyt jne. Vanha sanaonta lievempänä on totta nykyäänkin eli kuka vitsaa säästää se lastansa vihaa eli siis en tarkoita että rankaistaan lasta fyysisesti mutta rankaistus pitää antaa jos ei toimi sääntöjen mukaan.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.

Luitko jo nämä?