Hoitajalakko

Tehy ja Super: Siirretty, laajempi lakko alkaa ensi viikon keskiviikkona

Tehy ja SuPer vahvistavat uuden ajankohdan Työ- ja elinkeinoministeriön siirtämälle toiselle hoitajalakolle. Lakko alkaa ensi viikon keskiviikkona 20.4.2022 aamukuudelta ja päättyy keskiviikkona 4.5.2022 aamukuudelta. Lakko koskee erikoissairaanhoitoa kolmessatoista sairaanhoitopiirissä. Lakon piirissä on noin 35 000 hoitajaa.

Hoitajajärjestöt esittivät lakon alkamisen siirtämistä työriitalain mukaisista määräajoista muutamalla päivällä eteenpäin, jotta sovittelulautakunnalle jäisi riittävästi aikaa työriidan sovitteluun. Siirto edellytti työriidan toisen osapuolen suostumusta.

Lakon rajoja on myös tarkistettu siten, että se kohdistuu vain erikoissairaanhoitoon. Ulkopuolelle jäävät vanhuspalvelut ja perusterveydenhuolto. Järjestöjen mukaan vanhuspalveluissa lain säätelemä henkilöstömitoitus alittuu säännönmukaisesti ja vaarantaa potilasturvallisuuden normaaliaikanakin.

Jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

– Jatkuva hoitajapula ja laissa määritellyn mitoituksen alitus aiheuttaa koko ajan vanhuksille erittäin merkittävää haittaa ja vaaratilanteita. Mikäli lakon vuoksi toimintaa siitä edelleen supistettaisiin, tilanne olisi heidän kannaltaan kohtuuton, sanoo SuPerin puheenjohtaja Silja Paavola tiedotteessa.

Järjestöt viestivät, että heidän mukaansa ensimmäisen lakon alkaessa työnantajat olivat valmistautumattomia. Uuden lakon siirtäminen antaa lisäaikaa varautua ja suunnitella tarvittavia muita kuin suojelutyöhön liittyviä toimenpiteitä laajemman työtaistelun varalle.

Tehy ja Super viestivät, että järjestöjen keskeinen tavoite on löytää ratkaisu hoitajapulaan. Tehy ja SuPer ovat esittäneet sote-alan pelastusohjelmaa, jolla sote-henkilöstön palkkoja nostettaisiin vuosittain 3,6 % viiden vuoden ajan tavanomaisten sopimuskorotusten lisäksi.

–  Sote-alan pelastusohjelma ei ole pelkkä työmarkkinaratkaisu. Ohjelma tarvitaan ensisijaisesti siksi, että tässä maassa olisi jatkossakin julkinen sosiaali- ja terveydenhuolto. Suomi panostaa kansakuntaa kannattelevaan sosiaali- ja terveydenhuoltoon selvästi vähemmän kuin muut Pohjoismaat – kuinka kauan kansalaiset hyväksyvät tämän, kysyy Tehyn puheenjohtaja Millariikka Rytkönen niinikään tiedotteessa.

Järjestöjen mukaan lakkokohteissa annetaan suojelutyöneuvotteluihin perustuen suojelutyötä välittömään hoitoon potilaiden hengen turvaamiseksi tai pysyvän vakavan vammautumisen estämiseksi.

Lakon piirissä 20.4. alkaen:

Etelä-Karjalan sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymä,

Etelä-Pohjanmaan sairaanhoitopiirin kuntayhtymä,

Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin kuntayhtymä,

Keski-Suomen sairaanhoitopiirin kuntayhtymä (lukuun ottamatta Keski-Suomen seututerveyskeskus),

Kymenlaakson sosiaali- ja terveyspalvelujen kuntayhtymä,

Lapin sairaanhoitopiirin kuntayhtymä,

Pirkanmaan sairaanhoitopiirin kuntayhtymä,

Pohjois-Karjalan sosiaali- ja terveyspalvelujen kuntayhtymä,

Pohjois-Pohjanmaan sairaanhoitopiirin kuntayhtymä,

Pohjois-Savon sairaanhoitopiirin kuntayhtymä (lukuun ottamatta Kysteri-liikelaitos),

Päijät-Hämeen hyvinvointikuntayhtymä,

Satakunnan sairaanhoitopiirin kuntayhtymä,

Varsinais-Suomen sairaanhoitopiirin kuntayhtymä,

Järvi-Suomen Terveys Oy, Docta Oy, Tervia Osaajat Oy, Pohjois-Suomen sosiaali- ja terveydenhuollon osuuskunta sekä Kaiku24 Oy.

Lisäksi Seure Henkilöstöpalvelut Oy:n sekä Sarastia Rekry Oy:n työntekijät, jotka työskentelevät edellä mainittujen organisaatioiden erikoissairaanhoidon palvelujen piirissä.

Näytä lisää
Haluatko käyttää

Osallistuaksesi keskusteluihin ole hyvä ja kirjaudu TS-tunnuksillasi

Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Aloita keskustelu tästä jutusta
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.